KSML: Jo noin 100 000 teki vuokratyötä viime vuonna

Jo noin 100 000 ihmistä työskenteli Suomessa vuokratyöntekijänä viime vuonna, kertoo Keskisuomalainen. Määrä on kasvanut läpi 2000-luvun ja lähtenyt muutaman vuoden notkahduksen jälkeen viime vuonna nousuun.

Vuokratyötä tekevien määrän kasvu näyttää Keskisuomalaisen mukaan jatkuneen myös tänä vuonna.

Työtä välittävien yritysten määrä on sekin lisääntynyt vuosikymmenessä yli 60 prosenttia. Vakiintuneesti toimivia alan yrityksiä on nyt arviolta 500–600, mutta henkilövuokrausta tarjoavia yrityksiä on kaikkiaan yli tuhat. Alan liikevaihto kääntyi viime vuonna jyrkkään nousuun.

Arvioon vuokratyötä tekevien määrästä on otettu mukaan myös lyhyimmät pestit.

– Kun työntekijöiden määrä muutetaan henkilötyövuosiksi eli kokoaikaisiksi työntekijöiksi, oli vuokratyössä henkilötyövuosia viime vuonna noin 30 000, kertoo Henkilöstöpalvelualan liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara.

Lue myös:

    Uusimmat