KRP:n paljastamassa lasten hyväksikäyttöringissä raiskauksia, metamfetamiinilla huumaamista ja tekojen videointia ja eteenpäin jakoa – erityispiirteinä saatananpalvontaa ja natsismia
Keskusrikospoliisi on saanut päätökseen tutkinnan laajassa lapsiin kohdistuvassa seksuaalirikosvyyhdissä. Tutkinnanjohtaja kertoi tiedotustilaisuudessa, että epäiltyjä tapauksia on jopa 70 ja tutkinta ulottuu 17 maahan. Teot kohdistuivat jopa alaikäisiin, joille oli annettu metamfetamiinia tekojen aikana. Materiaalin joukossa on ollut erilaisiin fetisseihin, natsismiin ja jopa saatananpalvontaan liittyviä piirteitä. Epäillyt ovat poliisin mukaan "tavallisia työssäkäyviä ihmisiä."
Teoilla on ollut kuusi uhria, joista kaikki ovat suomalaisia poikia. Nuorimmat uhreista ovat olleet epäiltyjen rikosten tapahtuma-aikaan alle kouluikäisiä, vanhimmat yläkouluikäisiä.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2004–2018.
Rikoksista epäillään viittä suomalaista miestä. Epäillyt ovat tuoneet Suomeen, jakaneet ja vastaanottaneet lasten hyväksikäyttöä kuvaavaa materiaalia. Lisäksi osaa epäillyistä epäillään lasten hyväksikäyttämisestä. Tätä hyväksikäyttöä on esitutkinnan perusteella tallennettu ja jaettu eteenpäin.
– Tutkinta alkoi syksyllä 2017, kun poliisi sai aiheesta rikosvihjeen viranomaisteitse ulkomailta. Poliisi käynnisti esitutkinnan ja teki useita etsintöjä, joiden avulla rikoskokonaisuus paljastui.
Epäiltyjä tapauksia on tasan 70. Tutkinta ulottuu 17 maahan. Kaikkiaan noin 100 teratavua materiaalia on takavarikoitu.
– Ensimmäiset etsinnät tehtiin sellaisen henkilön omaisuuteen, joka myöhemmin paljastui niin kutsutuksi pääepäillyksi, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Sanna Springare.
Väkivaltaista aineistoa
Uhrien satuttaminen ja seksuaalisen nautinnon hankkiminen väkivaltaisen aineston kautta liittyy keskeisesti vyyhtiin.
Ulkomailta tullut jaettu materiaali on sisältänyt raakaa väkivaltaa, hyvin pieniä lapsia ja jopa lapsen tappamista. Tutkinnanjohtaja kertoi tiedotustilaisuudessa, että materiaalin joukossa on ollut erilaisiin fetisseihin, natsismiin ja jopa saatananpalvontaan liittyviä piirteitä.
– Vaikka kyseessä on seksuaalisessa mielessä hankittu materiaali, keskeistä on väkivallan käyttö. Osa hyväksikäytöstä on kuvattu niin sanottuihin livelähetyksiin, jossa rikosten tekemistä on mahdollista seurata reaaliajassa netin kautta. Myös osa suomalaisista uhreista on joutunut livelähetyksiin, Springare kertoi.
Luottamuksen väärinkäyttöä
Esitutkinnan mukaan uhrit ovat valikoituneet teon kohteiksi pääepäillyn luottamuksellisen suhteen kautta. Poliisi epäilee, että osalle uhreista on annettu metamfetamiinia tekojen aikana.
Sanna Springaren mukaan epäillyt ovat tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, eivätkä he ole esimerkiksi syrjäytyneitä tai erotu yhteiskunnasta.
– Neljä epäillyistä on ollut jossain vaiheessa vangittuna, mutta tällä hetkellä ketään ei ole vangittu. Pakkokeinoja on käytetty laajasti, tutkinnanjohtaja kertoi medialle.
Tutkinnanjohtajan mukaan pääepäilty on luonut ympärilleen niin sanotun ringin samanhenkisistä ihmisistä ja on näin kytkenyt muita epäiltyjä mukaan.
Epäiltyjä rikosnimikkeitä kokonaisuudessa ovat törkeät lasten seksuaaliset hyväksikäytöt, törkeät raiskaukset, törkeät sukupuolisiveellisyyttä loukkaavat lasta esittävän kuvan levittämiset, näiden lukuisten kuvien hallussapidot, huumausainerikokset ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävien esitysten seuraamiset.
Uusimmat
-
09:54
Huittisten väkivaltaisesta vauvasieppauksesta epäillään nuorta porilaisnaista
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
08:38
Tutkimus havaitsi, miten isät voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen
-
08:35
Kotimaan numerosta tulevat ulkomaan huijaussoitot kuriin – uusi suodatus otettiin käyttöön
-
08:35
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
08:33
Kalle Rovanperä myhäili – "Kyllähän se lämmittää mieltä"
-
08:33
Jukurien CHL-seikkailu jätti käteen hurjat tappiot ja kinan organisaation kanssa – "Meillä oli vähän nokkapokkaa"
-
08:13
Florida-maalaaja Anton Lundell jäi vaille tulitukea – NHL-debyyttiä jahtaavat suomalaiset säväyttivät
-
08:09
Trumpia perheineen vaaditaan pois Trump Organizationin johdosta – ex-presidentti aikoo osallistua oikeudenkäyntiinsä
-
08:05
"Ikuinen palkkamonttu" on Orpon linjauksista pahin, linjaa hoitajajärjestö – puheenjohtajalta salamyhkäinen vastaus uusiin protestitoimiin
-
07:59
Taloyhtiöiden konkurssit kasvaneet tänä vuonna, mutta laki voi aiheuttaa ongelmia asukkaille: "Talo muuttuu asumiskelvottomaksi"
-
07:49
Rallikuskin kypärä uhkasi nousta päästä – tämä viikonlopun rämäpäisin kaasuttelu on nähtävä!
-
Lataa lisää