Kristiina Mäkelän kaksijakoinen tilasto vetää hiljaiseksi – asiantuntijalta karu arvio tilanteesta: ”Kun puristaa päässä”

GettyImages-1409606597
Kristiina Mäkelä loikki Eugenessa loikkafinaalin sijalle yhdeksän.2022 Getty Images
Julkaistu 19.07.2022 12:45
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Kristiina Mäkelä nosti odotuksia jopa kolmiloikkamitalista hyppäämällä MM-kisojen karsintakilpailussa oman ennätyksensä 14,48. Finaalista tuli jälleen kerran pannukakku, kun hyppääjä ei onnistunut säilyttämään tasoaan.

MTV Urheilun yleisurheilun asiantuntija Mika Järvinen näkee, että tekeminen ei ollut samalla tasolla kuin hyvin sujuneessa karsintakisassa.

– Kun mentiin vanhaan moodiin, rupesi Kristiina puristamaan, Järvinen sanoo.

LUE MYÖS: Kristiina Mäkelä joutui taas pettymään finaalissa: "Tasaista tamppaamista"

Mäkelän arvokisahistoria on kaksijakoinen. Toisaalta voi sanoa, että suomalainen on onnistunut upeasti, sillä Mäkelä on loikkinut systemaattisesti kauden parhaita tuloksiaan arvokisoissa. Kauden parhaillaan hän on selviytynyt finaaliin peräti kuusi kertaa. Asian varjopuoli on, että Mäkelän finaalisuoritukset ovat olleet järjestään huonoja, kun verrataan karsintaan. Tokion olympiafinaalia lukuun ottamatta Mäkelän finaalitulos on jäänyt karsintatuloksesta yli 15-30 senttimetriä.

Mäkelä ei ole kertaakaan yltänyt aikuisten arvokisafinaalissa kolmelle viimeiselle kierrokselle.

– Kun puristaa päässä, niin puristaa myös jaloista ja lantiosta, Järvinen analysoi tekemistä Eugenen finaalissa.

Järvinen osaa kertoa, että Mäkelä ja hänen valmentajansa Tuomas Sallinen ovat tehneet sen eteen töistä, että karsinta ja finaali sujuisivat molemmat. MM-kisafinaalin perusteella lukkoa ei kuitenkaan ole saatu murrettua. Tällä kertaa tulos huononi karsintaan verrattuna 30 senttiä, ja tuloksena oli yhdeksäs sija. Juoksu ei ollut yhtä lennokasta kuin karsinnassa ja tekeminen vaikutti kireältä.

Kun jää omasta parhaastaan systemaattisesti peräkkäisissä kisoissa noin reilusti, tulee mieleen pari vaihtoehtoa. Onko Mäkelän vaikea saada huippusuoritusta peräkkäisinä päivinä, vai eikö henkinen kantti kestä? Järvinen nostaa esiin mentaalipuolen merkityksen.

– Se, miten saada itsensä huippukuntoon ei ole niinkään fyysistä vaan henkistä.

Itse Mäkelä ei löytänyt mitään selkeää syytä sille, miksi hyppy ei finaalissa sujunut toivottuun malliin.

– Kun joku pieni juttu on vähän eri tavalla niin se ei kuljekaan niin hyvin. Tänään en löytänyt sitä pientä juttua.

Tuoreimmat aiheesta

MM-yleisurheilu