Krista Kosonen pokkasi Irlannissa jo neljännen palkinnon Kätilö-roolista: "Erityisesti naisten asema sodan aikana kiinnosti"

Suomalaistähti juhli palkintoaan myöhään gaalan jälkeen.

Näyttelijä Krista Kosonen voitti viime sunnuntaina 27. marraskuuta Angela Award -palkinnon Subtitle-elokuvafestivaaleilla pääroolistaan Antti J. JokisenKätilö-elokuvassa. Kilkennyssä Irlannissa viidettä kertaa järjestetty festivaali on erikoistunut näyttelijäsuorituksiin.

– Kivaltahan se tuntuu. Ehdolla oli niin paljon hyviä leffoja ja näyttelijöitä. Paikalla oli paljon merkittäviä roolittajia, Kosonen kertoo MTV.fille.

Subtitle-palkinto on jo neljäs Kososen Kätilö-elokuvan roolistaan pokkaama palkinto.

Kosonen palkittiin parhaana näyttelijänä Shanghain kansainvälisellä elokuvafestivaalilla ja hän sai parhaan naispääosanäyttelijän palkinnon Waterloon historiallisten elokuvien festivaalilla Belgiassa. Lisäksi hän voitti roolistaan Jussi-palkinnon.

Kätilö-elokuva perustuu Katja Ketun samannimiseen romaaniin vuodelta 2011. Se kertoo suomalaisnaisen ja suomalais-saksalaisen SS-upseerin välille kehittyvästä rakkaudesta keskellä Lapin sotaa.

Krista Kosonen kertoo, että erityisesti naisten asema toisen maailmansodan aikana kiinnosti ihmisiä Irlannissa.

– Palkintoa tuli juhlittua myöhään, kyllä. Paikan päällä syntyi hauskoja kontakteja. Jos Subtitle-festareille tulee joskus vielä palattua, tietää keneen ottaa yhteyttä, Kosonen toteaa.

Viime syksynä esikoislapsensa synnyttänyt näyttelijätähti kertoo loppuvuoden sujuvan lähinnä kotona, mutta hän aikoo käydä myös vierailemassa kouluilla.

Kosonen on mukana Lasten ja nuorten säätiön Dreamsterit-projektissa, jossa julkisuudesta tutut kasvot käyvät vierailemassa yläkouluissa kertomassa 7.–9.-luokkalaisille omien elämäntarinoidensa pohjalta omien vahvuuksien ja innostuksen kohteiden löytämisestä.

Näyttelijä sai hiljattain valmiiksi Zaida Bergrothin ohjaaman Miami-elokuvan kuvaukset.

– Ensi vuonna on tiedossa erilaisia työprojekteja, mutta en voi puhua niistä vielä. Niistä lisää sitten tuonnempana, Kosonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat