Kreml: Israelin ja Hamasin konfliktiin voi tulla mukaan kolmas osapuoli

Venäjä näkee, että on olemassa korkea riski, että kolmas osapuoli liittyy mukaan Israelin ja Hamasin väliseen konfliktiin. 

Kremlin edustaja kommentoi tilannetta sen jälkeen, kun Yhdysvallat kertoi siirtävänsä sotalaivojaan lähemmäksi Israelia.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi tänään, että luotettavin ratkaisu rauhan löytämiseksi olisi palestiinalaisvaltion luominen.

– Emme voi olla samaa mieltä kuin ne, jotka sanovat, että turvallisuutta luodaan ainoastaan taistelemalla terrorismia vastaan, Lavrov sanoi samalla kun Venäjä käy hyökkäyssotaansa Ukrainassa.

Lavrov puhui Arabiliiton pääsihteerin Ahmed Aboul Gheitin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoitti aiemmin, että maa lähettää apua Israeliin.

Israel on pelännyt, että muut myös tahot voivat tehdä iskuja.

Viikonloppuna libanonilainen Hizbollah-äärijärjestö ilmoitti iskeneensä Israeliin kranaatinheittimillä ja ohjuksilla.

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas aloitti varhain lauantaina raketti-iskut Israeliin, ja järjestön taistelijat tunkeutuivat myös Gazasta Israelin puolelle. Israel on tehnyt ilmaiskuja Gazaan.

Juttua päivitetty 9.10.2023 kello 15.21: Lisätty Lavrovin sitaatti ja Bidenin ilmoitus.

Lue myös:

    Uusimmat