Kreikkalaisvanhus suomalaisista: Vihaatte meitä, koska olette sukua turkkilaisille
Tavallinen kreikkalainen ei enää pidä Suomea säälimättömänä säästöhirmuna. Siitä huolimatta Ateenan kaduilla törmää mitä merkillisempiin Suomi-kuviin.
Merkilllisimmän täräyttää Pavlosiksi esittäytynyt vanhus, jolta kysytään, mitä mieltä hän on Suomen tiukasta linjasta suhteessa Kreikan velkoihin.
– Te vihaatte meitä kreikkalaisia, koska te olette sukua turkkilaisille.
Tätä ilmeisen perätöntä teoriaa turkin ja suomen kielten sukulaisuussuhteesta viljellään joskus myös muualla Euroopassa, mutta harvemmin näin aggressiivisesti sovellettuna.
Pavlosin vihamielisyys osoittautuu kuitenkin lyhytkestoiseksi. Vaimonsa käsipuolessa ateenalaisella torilla köpötellyt ikämies korostaa lähes samaan hengenvetoon ymmärtävänsä suomalaisten tiukkaa velkanäkemystä.
– Te olette oikeassa. Me olemme lainanneet rahat ja meidän poliitikkomme ovat tuhlanneet ne. Tietysti ne on maksettava takaisin, Pavlos sanoo.
Nuorempi miespuolinen torikauppias kuuntelee keskustelua huvittuneena.
– Jos minä olisin suomalainen, sanoisin kreikkalaisille täsmälleen samoin: maksakaa älkääkä nurisko, kauppias tuikkaa väliin putsatessaan sipuleitaan.
Pääministeri Alexander Stubbin muutaman viikon takainen tiukka linjaus Kreikan velkoihin ei jäänyt Ateenassa huomaamatta. Davosin talouskokouksessa Stubb veti sanomisiaan takaisin. Se ei vakuuttanut kaikkia kreikkalaisia.
– Ei sillä ole väliä, mitä te sanotte. Alexis (Tsipras) leikkaa niitä velkoja 50 prosenttia. Kyllä hän siinä onnistuu, vasemmistopuolue Syrizan vannoutuneeksi kannattajaksi ilmoittautunut tomaatteja ostoskassiinsa heitellyt mies virnuilee.
Vielä muutama vuosi sitten suomalaisen toimittajan kannatti esimerkiksi taksissa esiintyää norjalaisena. Palvelu oli parempaa ja taustapeilista jaeltiin ystävällisempiä katseita.
Kadulla haastateltavat olivat yrmeitä, jos kertoi tulevansa Suomesta tai jos puhui paikallisen tulkin kanssa saksaa. Suomi leimattiin velkakriisin pahimpina vuosina Ateenassa tiukkaa vyön kiristystä vaatineen Saksan kuuliaiseksi opetuslapseksi.
Nyt suomalaisuutta ei enää tarvitse peitellä. Kreikkalaisten käsitys omista ongelmistaan, niiden syistä ja perimmäisistä vastuunkantajista, on muuttunut realistisemmaksi.
– Meillä ei ole mitään muita eurooppalaisia vastaan olivathan he sitten suomalaisia tai mitä tahansa. Me olemme ottaneet ne rahat vastaan ja me maksamme ne takaisin, mutta korkoja pitää laskea, Kreikan keskuspankin edessä ostoskassejaan raahaava keski-ikäinen nainen painottaa.
Uusimmat
-
16:49
Orpo tapaa Ranskan presidentti Macronin ja pääministeri Bornen ensi viikolla
-
16:29
50 ihmistä altistui kärylle kauppakeskuksessa – pelastuslaitoksen mukaan lähdettä ei löytynyt
-
16:14
"Miksi bensan hinta ei laske?" – MTV seuraa kyselytuntia
-
16:07
Yle: Supon ex-työntekijää Matti Saarelaista epäillään rikoksesta
-
15:52
Raportin karu havainto viiden vuoden ajalta: Yksi asia olisi pelastanut yli sadan ihmisen hengen liikenteessä
-
15:47
Jari Sillanpään esiintyminen hyväntekeväisyyskonsertissa on peruttu
-
15:46
Siirtolaistilanne ja EU-maiden välinen taakanjako tapetilla Brysselissä – katso suorana sisäministeri Rantasen info kello 18
-
15:44
Kalle Rovanperä teki lupaavan havainnon aamusta – näky Chilen havumetsissä kuin koti-Suomesta
-
15:41
Suosikkijuontaja paljastaa Uuno-tatuointinsa tänään MTV:n suorassa lähetyksessä – hintalappu yli 2 000 euroa
-
15:36
Urheiluvälineitä vedetään myynnistä: Poista tämä setti käytöstä!
-
15:29
Opettajamies oli useita kertoja sukupuoliyhteydessä 12-vuotiaiden kanssa – valitti hovioikeuteen "liian suuresta" korvaussummasta
-
15:28
Mika Tommola tapasi Harlem Globetrottersin – legendaarinen viihdekorisryhmä esitteli taidokkaan "neljän pisteen heiton"
-
15:01
Salkkareissa järkytytään: "Kuka helvetti se on?"
-
15:00
Albus Dumbledorea esittänyt brittinäyttelijä Michael Gambon on kuollut
-
14:56
Sivullinen 25-vuotias nainen kuoli räjähdyksessä Uppsalassa – Poliisi: Liittyy jengirikollisuuteen
-
14:55
Näin paljon asuntojen hinnat laskivat vuodessa – "Asuntomarkkinoiden alennusmyynnit jatkuvat"
-
14:44
Shellit katoavat tienvarsilta
-
14:34
MM-rallitähti tykitti täyslaidallisen, tallin edustaja veti pois haastattelusta – "Mutta totta se on!"
-
14:31
Kevin oli aikeissa kosia tyttöystäväänsä romanttisissa maisemissa, kun parrakas muukalainen varasti huomion: "Muistan tämän loppuelämäni"
-
14:25
FC Barcelona epäiltyjen listalle tuomariskandaalissa
-
Lataa lisää