Kreikassakin ärjyy harvinaisen kova myrsky – tuulet pakottaneet lentoja kääntymään ja teitä poikki

3:19
Pekka Pouta kertoi, Välimeren hurjasta myrksystä eilen.

Kreikassa varauduttiin perjantaina harvinaiseen myrskyyn, jonka tuulet ärjyivät hirmumyrskyluokassa. Kreikan viranomaisten mukaan Joonianmeren saaria ja Kreikan länsiosaa riepovien tuulien voimakkuus oli lähes 30 metriä sekunnissa.

Ainakin kaksi Joonianmerellä sijaitsevalle Cephalonian saarelle matkalla ollutta tilauslentoa joutui myrskyn vuoksi kääntymään pois ja laskeutumaan Ateenaan.

Cephalonian saaren pääkaupungin Argostolin pormestari Dionysis Minetos kertoi, että teitä aukaisemassa olleet ryhmät on nyt vedetty myrskyn vuoksi pois ja asukkaiden olisi hyvä pysyä sisällä.

Joonianmeren saarten asukkailta ovat katkenneet monin paikoin sähköt, ja tuuli on vienyt mukanaan kattoja sekä kaatanut puita. Pelastushelikoptereita on komennettu valmiuteen myrskyn vuoksi.

Myrskyn odotetaan päivän aikana jatkavan matkaansa Peloponnesoksen niemimaan yli.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja