Kreikka ei ole vain demokratian, vaan myös tragedian kehto. Viime päivät ovat olleet kuin suoraan antiikin murhenäytelmistä.
Kreikan tilanne näyttää kuukausi kuukaudelta, viikko viikolta ja jopa päivä päivältä aina vain karmeammalta.
Maan eduskunnassa järjestetään huomenna hallituksen luottamusäänestys, jonka pääministeri George Papandreou saattaa hävitä. Hänen oman Pasok-puolueensa rivit rakoilevat, valtiovarainministeri on pääministerin ajamasta eurokansanäänestyshankkeesta täysin eri mieltä ja kansa on lopen kyllästynyt jo pari vuotta kestäneeseen kurjuuteen, jolle ei näy loppua.
Ranskan Cannesissa kokoontuvat G20-maat hahmottelevat kaupungista tihkuneiden tietojen mukaan jo euroalueen tulevaisuutta ilman Kreikkaa.
Mikäli Kreikka eroaa eurosta, ulkopuolinen rahoitus loppuu kuin seinään. Kreikan omat rahat eivät tällöin riitä palkkojen ja eläkkeiden maksamiseen täysimääräisinä. Pankit todennäköisesti kaatuvat. Yhteiskunta olisi kokonaisuudessaan ratkeamispisteessä.
"Kreikkalaiset ovat sympaattisia, mutta yhteiskunta on läpikotaisin korruptoitunut"
Suomen Kreikan suurlähettiläänä vuosina 2003-2007 toiminut Ole Norrback on seurannut surullisena Kreikan luisumista kohti täysimittaista katastrofia.
Hän pitää kreikkalaisista ihmisistä. He ovat sympaattisia, vieraanvaraisia, elämäniloisia ja ihmisiä, joista saa helposti ystäviä. Heidän kanssaan on helppo viihtyä.
– Yhteiskunta kokonaisuutena on sen sijaan hyvin huonosti hoidettu. Maassa on suuri byrokratia, joka jarruttaa kehitystä. Yhteiskunta on läpikotaisin korruptoitunut. Poliitikot pakenevat vastuuta, eikä oikeusjärjestelmään voi luottaa. Talouskriisi on seurausta näistä ongelmista.

