Kirjailija Anja Snellman vieraili Kreetalla ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa. Hän lumoutui saaresta saman tien, eikä lumous ole vielä tähän päivään mennessä haihtunut.
Ei, vaikka temperamenttisten paikallisten kanssa oli aluksi vaikea tulla toimeen, ja vaikka kreetalainen tapa tulistua oli estää häntä menemästä naimisiin.
– Menimme exäni kanssa naimisiin Haniassa, ja paikallisen pormestarin oli määrä vihkiä meidät. Kävi kuitenkin niin, että roskakuskit päättivät mennä lakkoon juuri hääpäivänämme, ja pormestarin piti mennä sovittelemaan lakkoa, Anja Snellman kertoo.
Juuri ennen kuin seremonian oli tarkoitus alkaa, pormestari rynnisti hikipäässä paikalle pahoittelemaan, ettei ehtisikään vielä vihkimään tulevaa avioparia, sillä hänen piti kiirehtiä sovitteluneuvotteluihin. Hän lupasi pariskunnalle kuitenkin, että tulisi takaisin heti kun suinkin ehtisi.
– Siinä sitä sitten odoteltiin häävieraiden kanssa pari tuntia tietämättä milloin häät voisivat jatkua, Snellman nauraa.
Lopulta roskakuskit pääsivät työnantajansa kanssa sopuun ja Snellman naimisiin.
Euroopan tulisimmat ihmiset
– Kuvailisin kreetalaisia vulkaanisiksi ihmisiksi, vaikkei saarella tulivuoria olekaan. Kreetalaiset ovat vieläkin temperamenttisempia kuin mannerkreikkalaiset, Snellman muotoilee.
Tulinen luonne selittäneekin ainakin osittain sen, miksi Kreetalla, kuten muuallakin Etelä-Euroopassa, lakkoillaan jatkuvasti. Milloin työoloihinsa hermostuvat roskakuskit, milloin joku muu ammattiryhmä. Snellmanin mukaan lähes joka päivä on käynnissä jokin lakko.
– Olen tosin niin tottunut siihen, että ei se minua häiritse. Muutenkin kreetalaiseen aikakäsitykseen joutuu vähän totuttelemaan. Asiat eivät todellakaan hoidu täsmällisesti niin kuin on sovittu. Mutta kun ne hoituvat, lopputulos on aina hyvä, Snellman selittää.
Studio55/Elina Rantalainen
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää