Kova kilpailu matkustajista nakersi VR:n liikevaihtoa

Kiristynyt kilpailu on pienentänyt viime vuonna VR:n liikevaihtoa. Toimitusjohtaja Mikael Aro on kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen.

VR Groupin liikevoitto oli viime vuonna runsaat 65 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli yli 90 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna runsaat 1,2 miljardia euroa. 

Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,5 prosenttia vuodesta 2014.  

VR:n vertailukelpoinen liikevaihto laski edellisvuodesta kaikissa liiketoiminnoissa, voimakkaimmin matkustajaliikenteen kaukoliikenteessä.

Viime vuosi oli VR:lle tehostamisen aikaa

Toimitusjohtaja Mikael Aron mukaan liikevaihtoa laski ennen kaikkea kiristynyt kilpailu. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että viime vuosi oli kokonaisuutena tyydyttävä liikevaihdon selvästä laskusta huolimatta.

Viime vuosi oli VR Groupille myös toiminnan tehostamisen vuosi. Yhtiö aloitti muun muassa yt-neuvottelut, joilla tavoitellaan 50 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä. 

VR:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan päättyneeltä tilikaudelta valtiolle 100 miljoonaa euroa valtiolle. Konsernin emoyhtiön jakokelpoiset varat vuoden 2015 lopussa olivat 199 miljoonaa euroa.  

Lue myös:

    Uusimmat