Koululaisen vihreä-valkoinen huone

Muutoksen tavoitteena oli suunnitella koulupojan toiveiden mukainen huone, jossa olisi valoisuutta ja aina niin kaivattua säilytystilaa. Myös avaruutta kaivattiin jotta huoneeseen mahtuisi kavereitakin viettämään yhteisiä peli-iltoja. Pinnat olivat hyvässä kunnossa joten niille ei tarvinnut tehdä mitään mutta kalustus haluttiin uusia kokonaan ja tehostaa valaistusta.

Muutoksen suunnittelija Marianne Sundell.

Pitkä ja kapea huone on jyrkän kattonsa vuoksi muodoltaan haasteellinen. Huoneen sisääntulo oli ahdas sillä 60 cm syvät komerot osuivat sisääntulon kohdalle ja ne peittivät näkymän ikkunaan. Huone tuntui pimeältä ja sekavalta.

Huoneen toimivuuden kannalta tehtiin muutos oven sijaintiin. Sitä siirrettiin niin, että ovesta on nyt suora näköyhteys ikkunaan, komerot saatiin ovilinjan toiselle puolelle ja säilytyskalustetta on nyt koko seinän pituudelta. Komeroiden linjaa rikottiin metallin sävyisillä ovilla ja avoimella ritilähyllyllä. Komerot ovat syvyydeltään 37 cm ja tähän syvyyteen mahtuu vielä pieni televisiokin joka tarvittiin huoneeseen.

Vanhat pöytälevytmaalattiin valkoiseksi ja niistä tehtiin pöytätasoja ikkunan ääreen. Toinen pöytä kiinnitettiin tukevasti seinään ja toiseen levyistä laitettiin pyörälliset jalat ja nyt se toimii ulosvedettävänä pöytänä. Koulukirjat voi säilyttää avattuina pöydällä kun toisen pöydän ottaa käyttöön sen alta. Pöytien alla on myös pyörillä varustettu kaappi, jossa säilytetään pelejä. Kaappi toimii myös penkkinä kun tarvitaan lisää istuimia. Tarvittaessa pikkuveljen huoneesta saadaan myös lisää tuoleja, jotka ovat samaa sarjaa kun tässä huoneessa. Tv:n katselua varten hankittiin uusi nojatuoli, joka toimii myös varavuoteena vieraille.

Huoneen väreiksi nuorimies halusi valkoista, metallia ja vihreää sillä hänen jääkiekkojoukkueensa pelipaita on vihreä. Kaikille tavaroille on yhdessä asukkaan kanssa mietitty säilytyspaikka joten nyt huoneessa on helppoa pitää järjestystä yllä. Sängyn alla on laatikko, jossa säilytetään koko perheen yhteiset lautapelit. Laatikon kansi on maalattu liitutaulumaalilla ja siinä voi helposti pelata vaikka risti-nollaa. Lopputuloksesta tuli avara, raikas ja pirteä - osittain myös tehostuneen valaistuksen ansiosta.


Salinas tapetti 0,53x10,05 m SA60003
Paperipohjainen venyylitapetti kestää harjapesua. Seinäpintaa jouduttiin korjaamaan koska ovea siirrettiin.

Jälleenmyynti: K-raudat, Rautiat ja Kodin Ykköset
Tiedustelut: Rautakesko

Henkarit 15 kpl valko/hopea
Pyöreä matto Spot
Kaktus 3kpl
Ruukut ja aluslautanen 3kpl
Philips Combi TV ja Kello
Sälekaihdin Pro Vec, leveys140 cm
Valkoiset lattateräkset pöydän seinäkiinnitykseen 4kpl
Hopeamaali, spray
Halogeeni kisko Lanpukas 1m 2kpl
Halogeeni spotti, sis.polttimon 6kpl
Kodin Ykkönen, Espoo

Runkopatja Sultan skymning , 5 cm petauspatjalla Moln
Pyörät runkopatjaan 4kpl
Sandi tuoli
Harbo vuodetuoli-kampanja
Lack apupöytä
Mangneettitaulu Bits
Antifoni lattiavalaisin
Valkoinen vaakakaappi löytötorilta
Rill jarrupyörä 2kpl
Kasset kannellinen laatikko
Ram kehys kaapinoviin 2kpl
Lack seinähylly
Pax-komerot kork.236 cm,syv 37 cm
Komeroiden sisus- ja väliosan Rationell/Komplement/Pax
Attest kädensijat komeroihin 7kpl
Rationell koukut kaapin oveen 2kpl
Grundal metalliteline kaapin kyljessä 3kpl
Antifoni työvalaisin
Sisätyyny 70x70 2kpl
Kasset lehtikotelo 4kpl
Metallivaijeri 5m
Metallinipsut vaijeriin 25 kpl
Pöytälevyn pyörälliset jalat, jotka maalattiin hopean sävyisiksi
Ikea, Espoo

Tikkataulu
Day, Espoo


Paksu puuvillakangas valk/vihreä poistokangas 4,3m
Pussilakana, poisto kangas
Marimekko, Espoo

Miranol, täyskiiltävä, perusmaali A valkoinen 1l
Liitutaulumaali 1l
K-Rauta, Espoo

Pyörillä olevan laatikon istuintyynyn vaahtomuovi
Etola, Espoo


(t.i.l.a. osa 20, 7.9.2003)

Lue myös:

    Uusimmat