Kouluhyökkäystä tutkitaan viharikoksena – "Rasismi leviää sosiaalisessa mediassa"

Ruotsissa Trollhättanissa kouluun hyökänneen ja kaksi ihmistä tappaneen miehen tekoa tutkitaan mahdollisena viharikoksena.

– Tutkimme nyt sitä mahdollisuutta, että rikoksella on ollut vihamotiivi, sanoi poliisipäällikkö Niclas Hallgren uutistoimisto TT:n mukaan.  

Ei ehditty kuulustella

Yksi koulun henkilökuntaan kuulunut mies ja yksi 17-vuotias oppilas kuolivat miekalla varustautuneen 21-vuotiaan miehen hyökättyä kouluun Trollhättanissa.

Poliisi ampui hyökkääjää, joka kuoli vammoihinsa sairaalassa. Häntä ei ehditty kuulustella. Poliisin mukaan hyökkääjä oli paikallinen.

Tiettävästi hyökkääjällä ei ollut mitään yhteyksiä kouluun tai uhreihin.  
Hyökkääjä oli sosiaalisessa mediassa esittänyt ääriajatuksia. Hän oli Youtube-tilinsä mukaan kiinnostunut Adolf Hitleristä sekä natsi-Saksasta ja kannatti ruotsidemokraattien kampanjaa maahanmuuton rajoittamisesta.  

Expressen-lehden mukaan miehen murhaama 17-vuotias oli somalialaistaustaisesta perheestä ja muuttanut Ruotsiin kolme vuotta sitten perheensä kanssa. Kuollut mies oli Expressenin mukaan 20-vuotias kouluavustaja, joka silminnäkijöiden mukaan yrittänyt suojella oppilaita hyökkääjältä.  

Kaksi sairaalahoidossa

Miekkamies haavoitti vakavasti myös 15-vuotiasta poikaa ja 41-vuotiasta miesopettajaa. Molemmat ovat sairaalahoidossa.  
Haavoittunut 15-vuotias poika oli saapunut äitinsä ja siskonsa kanssa Ruotsiin vain yhdeksän kuukautta sitten Syyriasta, uutisoi Aftonbladet.

Pojan äiti kertoi lehdelle, ettei perhe ollut tuntenut oloaan turvalliseksi Ruotsissa.  

Pojan äidin mukaan perheellä ei ole tietoa siitä, miksi 15-vuotias joutui yhdeksi hyökkääjän kohteista. Poikaa hoidetaan tällä hetkellä sairaalassa ja hänen tilansa on vakava.  

– Lääkärien mukaan voimme vain odottaa ja on mahdollista, että hänet joudutaan operoimaan uudelleen, pojan eno kertoi lehdelle. 

Koulun edusta täyttyi kynttilöistä

Hyökkäyksen jälkeen Trollhättanin asukkaita kerääntyi tuomaan kukkia ja kynttilöitä surmatöiden näyttämöksi joutuneen koulun edustalle.   

Aftonbladetin mukaan tiedot hyökkääjän epäillystä radikaalista ajatusmaailmasta ovat ahdistaneet ja suututtaneet paikallisia.  

– Olen vihainen siitä, että tällaiset ajatukset saavat niin paljon liikkumatilaa ja huomiota, sanoi lehdelle alueella vuodesta 1969 asunut Thomas Derehag.  

"Rasismi leviää"

Hänen mukaansa alueella oli ongelmia eri väestöryhmien, lähinnä ruotsalaisten ja suomalaisten välillä jo tuolloin, mutta ilmapiiri on hänen mielestään kärjistynyt.  

– Nyt rasismi leviää sosiaalisessa mediassa. Lapset elävät elämäänsä siellä saamatta muuta näkökulmaa ja ne, joiden maailmankatsomus on äärimmäinen, luulevat, että aikuiset tukevat heidän näkemyksiään.  

Derehagin mukaan tärkeintä on näyttää, ettei näin ole.  

– Emme hyväksy tällaista ja meidän on näytettävä se.  

Ruotsin yleisradioyhtiön Svt:n haastatteleman Özgur Kanavarsin mukaan teko on murentanut asukkaiden turvallisuudentunnetta. Kanavars kertoi Svt:lle pikkusiskonsa käyvän koulua ja joutuneen todistamaan hyökkäystä.   

– Pikkusiskoni on ollut surullinen ja tulee saamaan apua psykologilta, Kanavars sanoi.  

– Tämä tuntuu todella vaikealta. Ei vain omasta puolestani vaan kaikkien muiden, tällaista ei saisi tapahtua.    

Kaupungille luvattu apua

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on luvannut, että Trollhättan saa kaiken tarvitsemansa avun. Hän matkusti itse alueelle hyökkäyksen jälkeen.  

– Se, mitä ei koskaan saisi tapahtua, on tapahtunut täällä tänään, Löfven sanoi Svt:n mukaan. 

Lue myös:

    Uusimmat