Koskenkorva, tuo veden ja vichyn kanssa vuolaasti virtaava neste ja kansallisjuomista jaloin, on kaatumassa vieraan vallan helmoihin. Suomen päättäjät pohtivat sen myymistä ulkomaille. Asiasta on jo kohistu, tukikonsertteja pidetty ja lausuntoja annettu. Asia on selvä kuin pläkki. Valtio, joka luopuu rakkaimmastaan, ei ole enää entisensä.
Sadattuhannet suomalaiset ovat testanneet juoman omalla persoonallisella tavallaan. Testituloksia olemme lukeneet huonoista ja hyvistä lehdistä silmät kipeiksi. Viranomaiset eivät puhu tuloksista, vaan seuraamuksista. Hyvä on. Kossu on mukana pahassa useimmin kuin hyvässä, mutta miksi juomaa syyttää jos kurkku on vino.
Seuraava testi on suoritetty sisätiloissa siten, että ensin piilotetaan autonavaimet, sitten perheenjäsenet ja sen jälkeen lukkiudutaan kansallisjuoma kainalossa kellariin ja räjäytetään tajunta.
Yleensä juon kossuni raakana tai vissyn kanssa. Jos haluan oikein juhlistaa, niin kuin nyt, ripautan vissyn sekaan russiania. Näin saa sokerit samaan hintaan.
Ensimmäinen ryyppy on juhlava. Tyrkkään soittimeen Hurriganesia, heidän vankalta kaudeltaan. Roadrunner mouruaa, kossu hiipii rinnan alle. Makustelen ryypyn jälkimakua. Hapokasta. Ei tunkeilevaa. Rukiinen maku. Etelärinteen satoa.
Toinen ryyppy on tiukka. Kuusi senttiä duralex-lasista, brutal, ilman lisäaineita. Kaksi ensimmäistä ryyppyä olen nauttinut sohvalla, nyt on aika nousta pystyyn ja tutkailla oloa. Se on loistava. Saan hienon ja omaperäisen idean: mitä jos soittas taksin ja käskis sen ajaa baariin?
Valtion monopolitehdas ei tiedä, kuinka mittavia työllistämistoimia sen paras juoma saa aikaan. Montako taksia on tilattu parin kossupaukun jälkeen? Kossu on myös mainio telejuoma. Tarkennan: jos juot yksin puoli pulloa kossua, käsi hamuaa langallista tai kännykkää. Kännissä soittelu on kansallinen hupi, joka lihottaa puhelinfirmoja.
En soita taksia vielä, enkä kilauta kaverille. Tungen soittimeen Rollareita ja teen pitkän paukun, kyytiin vissyä ja russiania. Potkii. Eikä lipsu virsut bändin pojillakaan. 70-luvun alun kultakauden rämpytykset ovat nykyisen RS-konsernin lujimpia tuotteita.
Ketkutan itseäni ja soitan ilmakitaraa. Se on helppoa, koska Rollareilla ei ole pitkiä kitarasooloja. Teen neljännen paukun, nyt tiukkana. Katson peiliin, näytän hyvältä. Se on nousuhumalaisen teräksisen tarkka mielipide, joka ei tunnu mielipiteeltä, vaan faktalta.