Koronamielenosoittajat ottivat yhteen poliisin kanssa Saksassa, poliisi turvautui pamppuihin ja paprikasumutteeseen
Poliisi ja koronarajoituksia vastustavat mielenosoittajat ottivat tänään yhteen Kasselissa Hessenin osavaltiossa Saksassa. Maassa on pandemian aikana ollut paljon mielenosoituksia rajoitustoimia vastaan, mutta Kasselin mielenosoitus oli yksi tämän vuoden suurimmista.
Aukiolle Kasselin keskustaan oli kerääntynyt useita tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään. Mielenosoittajat eivät noudattaneet turvavälejä eivätkä käyttäneet kasvomaskeja.
"Rauhanomainen mielenosoitus ei näytä tältä"
Ryhmä mielenosoittajia yritti murtaa väkisin poliisin eristyslinjan yhdistyäkseen toisen mielenosoittajaryhmän kanssa, jolloin poliisi käytti paprikasumutetta protestoijia vastaan.
– Rauhanomainen mielenosoitus ei näytä tältä, Pohjois-Hessenin poliisi tviittasi.
Poliisi kertoi käyttäneensä paprikasumutetta ja pamppuja. Poliisin mukaan mielenosoittajat olivat hyökkäilleet paikalla valmiudessa olleita ensiaputyöntekijöitä vastaan.
Kasselin protestin järjesti Querdenken-liike, joka on pandemian aikana järjestänyt monia Saksan suurimmista rajoitustoimien vastaisista mielenosoituksista. Liikkeessä on mukana niin äärivasemmistolaisia kuin -oikeistolaisiakin, salaliittoteoreetikkoja ja rokotteiden vastustajia.
Mielenosoituksissa on vaadittu rajoitustoimista luopumista. Osa mielenosoittajista on pitänyt koko pandemiaa tekaistuna, osa taas katsoo valtion rajoittavan liikaa kansalaisoikeuksia.
Kolmas tartunta-aalto käynnissä
Koronatartunnat ovat parin viime viikon aikana taas olleet kovassa nousussa Saksassa alkuvuoden suvantovaiheen jälkeen, vaikka maassa on voimassa tiukkoja rajoitustoimia. Lauantaina maassa raportoitiin noin 16 000 uutta tartuntaa ja 207 kuolemantapausta.
Liittokansleri Angela Merkel ja osavaltiojohtajat pohtivat maanantaina, miten vastata uuteen tartunta-aaltoon. Saksa on viime viikkoina alkanut varovaisesti löysätä rajoituksia. Koulut alkoivat palata lähiopetukseen helmikuun lopussa, ja osa erikoisliikkeistä sai avautua tässä kuussa. Merkel on kuitenkin jo sanonut, että lisää rajoitusten helpottamisia ei ole nyt tiedossa.
Saksassa on pandemian aikana todettu yhteensä yli 2,4 miljoonaa koronatartuntaa ja kirjattu 75 000 virukseen liittyvää kuolemaa.
Uusimmat
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
Lataa lisää