Koronakriisin kurittamasta taloudesta huolestunut Vanhanen laskee toivonsa uuden rokotteen varaan – "Suomen valtio on varautunut"

Suuret näkemyserot 750:n miljardin euron elvytyspaketista ovat varjostaneet EU:n huippukokousta Brysselissä – kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola kertoo, mikä neuvotteluissa hiertää 3:55
Video: Kesällä neuvoteltiin 750 miljardin euron tukipaketista koronakriisin kurittamille EU-maille.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on huolissaan Suomen taloudesta. Hän kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan talouden nykytilasta ja kertoo toivovansa, että uudesta koronarokotteesta olisi apua.

– Koronakriisi on tuupannut Suomen valtiontalouden täysin odottamattomaan asentoon. Tänä vuonna velanotto kasvaa noin 19 miljardilla eurolla, Vanhanen kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan.

Vanhasen mukaan Suomen talouden kasvu on ollut hidasta viimeisten kymmenen vuoden ajan. Suomi ei hänen mukaansa ole edellisen laman jäljiltä kirinyt mukaan muun maailman talouden nousuvauhtiin.

Vanhanen laskee toivonsa koronarokotteen varaan.

– Koronakriisi toivon mukaan hellittää ensi vuoden aikana, kun rokote tulee markkinoille. Suomen valtio on varautunut sen hankintaan.

Vanhanen toteaa, että ensi vuonna on myös ryhdyttävä purkamaan korona-ajalta kertynyttä hoitovelkaa.

– Toimintatapoja on sosiaali- ja terveydenhuollossa samalla uudistettava niin, että ihmiset pääsevät nopeasti hoitoon ja palvelut tulevat ihmisten lähelle. Tutkitusti vaikuttavia malleja on tarkoitus levittää tehokkaasti koko maahan.  

Vanhanen muistuttelee myös kesällä sovitusta Euroopan unionin yhteisestä elpymispaketista, jolla jaetaan EU-maille yhteensä 750 miljardin euron verran apua.

– Yhteinen elvytys on tehokkaampaa kuin se, että jokainen maa toimisi omine ohjelmineen. 

EU:n päätöksenteko omien varojen kokonaisuudesta on vielä auki. Ratifiointi on Vanhasen mukaan kuitenkin odotettavissa lähiaikoina.

Lue myös:

    Uusimmat