Korona pisti vauhtia verkkokauppaan ja paketteja liikkuu kuin jouluna – "Nyt oli vain muutaman viikon varoitusaika"

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan myötä yhä useampi tilaa tavaraa verkkokaupasta. Se näkyy myös pakettien määrissä, jotka ovat Postin ja Matkahuollon mukaan viime joulun tasolla.

Postin teettämän kyselyn mukaan lähes viidennes suomalaisista kertoo lisänneensä verkko-ostamistaan poikkeustilan aikana. Kyselyn perusteella eniten verkko-ostamistaan on lisännyt ikäryhmä 18–34-vuotiaat, joiden verkkokauppakäyttäytyminen on muutenkin aktiivisinta.

Kymmeniä uusia noutopisteitä avataan

Pakettiliiketoiminnasta vastaava johtaja Arttu Hollmérus kertoo, että Postissa toimitettujen pakettien määrä ylitti miljoonan rajan viime viikolla, vaikka maanantai ei ollut edes työpäivä. Tilanne ei yleensä ole tällainen tähän aikaan vuodesta.

– Jouluun pystymme valmistautumaan kuukausien ajan, mutta nyt oli vain muutaman viikon varoitusaika. Olosuhteisiin nähden olemme hyvin pystyneet lisäämään kuljetus- ja lajittelukapasiteettia, sanoo Hollmérus.

Posti aikoo myös avata tällä viikolla kymmeniä väliaikaisia noutopisteitä, sillä nykyiset pullistelevat tällä hetkellä paketeista. Ihmisiä kehotetaan hakemaan pakettinsa mahdollisimman pian, vaikka suomalaiset noutavatkin yleensä pakettinsa parissa päivässä.

– Siirrymme entistä enemmän samanlaiseen malliin kuin jouluna, jolloin meillä on ollut auki jopa sata väliaikaista noutopistettä, kertoo Arttu Hollmérus.

Koronaan liittyvät liikkumisrajoitukset on Postissa huomioitu siten, että pakettien säilytysaikaa pakettiautomaateissa ja posteissa on pidennetty aiemmasta seitsemästä päivästä 21 päivään.

Pidennetty säilytysaika jatkuu valmiuslain voimassaolon ajan.

Pakettien kotitoimitukset moninkertaistuneet Matkahuollossa

Postin suurimmalla kotimaisella kilpailijalla Matkahuollolla pakettien kotitoimitusten määrä on moninkertaistunut viime aikoina. Noutopisteisiin toimitettavien pakettien määrä on puolestaan kasvanut yli 50 prosenttia.

Pakettien määrä on moninkertaistunut kevään aikana Matkahuollossa.

Matkahuolto on laajentanut kotitoimitusten aikoja ja tavoitteena on myös tuplata pakettiautomaattien määrä lähikuukausina. Yhtiön verkostossa on tällä hetkellä 400 yhteiskäyttöistä pakettiautomaattia.

– Pakettimäärä ponkaisi huomattavaan kasvuun viime vuoden lopulla Postin lakon johdosta ja koko alkuvuoden olemme kuljettaneet enemmän paketteja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Koronan johdosta kasvu on kiihtynyt selvästi, sanoo Matkahuollon pakettipalvelujen johtaja Kati Nevalainen.

Lue myös:

    Uusimmat