Korkeasaaren ujoimmat emot ja jo luonnosta kadonneet tulokkaat

Korkeasaaressa vilistää ja köpöttää nyt varsin paljon uusia tulokkaita. Viime viikkoina yhdeksän eläinlajia on saanut poikasia

Pienokaisia tarhassa tänä keväänä ovat saaneet muun muassa gundit, metsäpeurat, kiinalaiset hirvieläimet milut, valkopääsakiapina, hevoset, lapin pöllöt sekä kengurut, joilla on peräti kahdeksan poikasta.

– Sieltä niitä kurkkii emojen pusseista, ne on aika vekkuleita, kertoo Korkeasaaren tiedottaja Mari Lehmonen.

Lisääkin poikasia tarhaan odotetaan. Muun muassa hiiripöllöt hautovat parhaillaan, lisäksi kuhertajagasellien aitausta on rajattu vasoja odotellessa.

– Siellä on varmaan meidän tarhan ujoimmat emot, ja sen takia on otettu vähän yleisöön etäisyyttä, että ne uskaltavat liikkua siellä poikasten kanssa. Ne eivät ole vielä vasoneet, mutta sitä odotetaan tässä.

Erityisesti Korkeasaaressa riemuitaan hirvilajeihin lukeutuvan milun lisääntymisestä.

– Meillä viime vuonna syntyi ensimmäinen milu-vasa ja nyt on sitten tullut peräti kaksi tänä keväänä. Se on ihan mukava poikasuutinen.

Luonnossa milut ovat kokonaan hävinneet.

– Niitä on ilmeisesti Kiinassa jossain aidatuilla alueilla luonnossa, mutta muuten se luokitellaan luonnosta hävinneeksi. Eli se on ihan tällainen eläintarhojen pelastama laji.

Kaikki Korkeasaaressa nyt syntyneet poikaset ovat yleisön nähtävillä.

– Tuolla nuo kaikki vasat, varsat ja poikaset köpöttää emojensa kanssa.

Lehmosen mukaan osa uusista tulokkaista jää Korkeasaareen, mutta jotkut taas päätyvät muihin eläintarhoihin tai jopa vapaaksi luontoon.

– Jotkut jää, mutta esimerkiksi villihevosilla ja metsäpeuroilla on luontoon palautus -projekti, johon me osallistutaan. Jos hyvin käy, niin ne voivat löytää itsensä jossain vaiheessa luonnosta.

 

Lue myös:

    Uusimmat