Korkeasaaren karhut ryhtyivät talviunille kuukauden myöhässä: Katso supersuloiset kuvat unisina nuokkuvista mesikämmenistä!

Korkeasaaren karhut ovat vaipuneet talviuneen 0:30
Kuvat: Annika Sorjonen ja Mari Lehmonen, Korkeasaari.

Korkeasaaren karhut ovat aloittaneet talviunensa kuukauden myöhässä.

Korkeasaari kertoo tiedotteessaan, että 18- ja 13-vuotiaat naaraskarhut ovat poteneet viime viikkoina väsymystä.

Karhut eivät kuitenkaan ole malttaneet vetäytyä unille, vaan ovat nuokkuneet istualtaan talvipesiensä edustalla. Tavallisesti Korkeasaaren karhut ovat menneet talviunille jo marraskuun puoliväliin mennessä.

Karhuja yritettiin kannustaa nukkumaan

Viime viikolla eläintenhoitajat kannustivat karhuja levolle sulkemalla ulkotarhan ovet, jolloin karhut lopulta kömpivät talvipesiinsä.

Viime vuonna rakennusmateriaaliksi tarjottiin havunoksia ja sammalta, jotka karhut kuitenkin heittivät talvipesän ulkopuolelle.

Ruokahalu katoaa ennen talviunta

Juuri ennen talvilepoa karhujen elintoiminnot hidastuvat niin, ettei ruokahalua enää ole. Eläintenhoitajat ovat huolehtineet siitä, että karhut ovat kerryttäneet hyvän rasvakerroksen syksyn aikana. Loppusyksyn kevennetyllä ruokalistalla on ollut marjoja, vihanneksia ja hedelmiä.

Viime keväänä karhut heräsivät hankien keskellä

Viime keväänä Korkeasaaren karhut heräsivät helmikuun alussa hankien keskelle, mutta ovat usein torkkuneet helmi-maaliskuun vaihteeseen asti. Karhut voivat talven aikana havahtua vaihtamaan asentoa tai käydä juomassa vettä. Makoisia unia edistetään tasaisen viileänä pysyvällä pesän lämpötilalla ja ikkunoihin asennetuilla pimennysverhoilla.

Suomen luonnossa karhun kokoisen eläimen on vaikea löytää riittävästi ravintoa, joten se on ratkaissut ongelman säästämällä energiaa talviunillaan. Karhujen talviuni voi olosuhteista riippuen kestää puolikin vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat