Stand up -koomikko Iikka Kivi kertoo viestipalvelu X:ssä joutuvansa poliisin kuulusteluun.
Syynä on hänen mukaansa eduskunnan puhemiehen ja presidenttiehdokkaan Jussi Halla-ahon (ps.) tekemä rikosilmoitus kunnianloukkauksesta.
– Olisi tässä lomalla muutakin tekemistä kuin huolehtia puhemiehen ohuesta hipiästä, Kivi pohtii.
Iikka Kivi itse arvioi omassa julkaisussaan, että Halla-aho olisi tehnyt rikosilmoituksen Kiven marraskuisesta julkaisusta, jossa hän kuvailee Halla-ahoa muun muassa fasistiksi.
– Hän on myös fasisti ja Orbanin vankkumaton tukija.
– Johtaessaan perussuomalaisia heidän poliitikkonsa avoimesti tukivat Putinia sen jälkeen, kun hän oli miehittänyt Krimin. Hän ei siis oikeasti ole niin mahtava.
Koomikko Kivi tunnetaan aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä, joka ottaa usein suorasanaisesti kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin.
Artikkelia korjattu tiistaina 19. joulukuuta kello 17.34: Koomikko Iikka Kiven nimi oli aiemmin kirjoitettu virheellisesti muodossa Ilkka Kivi.
Uusimmat
-
15:45
Suomalaisten suosimaan pysäköintisovellukseen muutoksia – mukana "yksi paljon toivottu ominaisuus"
-
15:40
Helsingin tietomurron uhreja ei kiristettäne kuin Vastaamossa, asiantuntija arvioi
-
15:30
Suomalaiset antoivat eniten yleisöääniä Israelille – Spotifyn suosituimpien listalta löytyvät kuitenkin aivan eri kappaleet
-
15:15
"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
-
15:13
Ilmajoella mitattu tämän vuoden uusi lämpöennätys: 24,5 astetta!
-
14:39
Syyrialaismiehen Suomeen tuonut pariskunta ei syyllistynyt rikokseen, koska teko oli hyväksyttävä – kolmas epäilty sen sijaan sai tuomion
-
14:38
Vankilakuljetukseen hyökättiin Ranskassa – kaksi vartijaa kuoli
-
14:36
Leijonien elintärkeä osasto vielä tuuliajolla – "Pienet nuhteet Jukka Jaloselle"
-
14:29
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa, joukossa sylilapsia
-
14:28
Chris Hemsworth rikkoi Met-gaalassa yhtä erittäin tärkeää sääntöä
-
14:20
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
14:00
Ulkomaalaiseen euroon tulee ensimmäistä kertaa suomalaisen kuva – tältä näyttää Paavo Nurmi kolikossa
-
13:58
Suomalaisluotsille komeaa kunniaa Ranskassa
-
13:57
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
13:49
Venäläisen oppositiopoliitikon valitus 25 vuoden vankeustuomiosta hylättiin
-
13:44
Markku Kanervan asemasta merkittävä päivitys
-
13:37
Cannesin elokuvajuhlien kulisseissa muhii Me too -kohu
-
13:29
Entinen Arsenal-tähti Mesut Özil asettui arkkivihollisen puolelle – "En enää koskaan tee heistä pilkkaa"
-
13:28
Kettu esitteli suursaalistaan Hakaniemen torilla: "Melkein sen itsensä kokoinen" – katso video repolaisen tepastelusta
-
13:17
Perheenäiti poltettiin elävältä: Uhrin uusi mies kertoo väkivallasta – MTV seuraa
-
Lataa lisää