”Konikapina nousee” – Kilpailumahdollisuudet kuohuttavat tunteita

Tammahevoset kilpailevat usein oriita ja ruunia vastaan, mutta keskimäärin kauniimpi sukupuoli on hevosmaailmassakin urheilullisesti hieman alakynnessä.

Raveissa on mahdollista järjestää vain tammoille rajattuja lähtöjä aina aloittelijoista aivan ykkössarjojen kilpureihin saakka, mutta lähtöjä on harvakseltaan.

Kiikku’s Chancen valmentaja ja osaomistaja Christa Packalen toivoo luonnollisesti omalle avoimen tason tammalleen enemmän kilpailumahdollisuuksia isoilla palkinnoilla.

– Toisaalta tänäänkin on yhden poisjäännin myötä vain seitsemän tammaa juoksemassa 3000 eurosta, joten enpä nyt tiedä voiko näitä lähtöjä sen perusteella enempääkään laittaa, Packalen myöntää keskiviikkoisissa Toto65-raveissa.

Amazing Soulin takaa tunnettu Jukka Kinnunen maalailee jo kauhukuvia kansannoususta, ellei ravikilpailujen palkintoja koroteta roimasti ja lisäksi tammalähtöjen määrää lisätä.

– Tämä on aika surkeaa että me täällä kolmesta tontusta ajetaan kilpaa ykkösluokan tammoilla. Kulut pois niin ei siitä paljoa jää lapsille kerrottavaa, Kinnunen moittii Vermon valjastuskatoksilla.

– Loppu rupeaa häämöttämään. Kyllä se konikapina vielä nousee tässä maassa jos ei jokin muutos tule!

Katso kaikki haastattelut sekä MTV Sport asiantuntija Kari Lähdekorven kommentit konikapinasta yllä olevalta videolta.

Tv-lähetykset: Ravit

    Ei tulevia TV-esityksiä

    Tässä lajissa ei ole tiedossa olevia TV-esityksiä seuraavan kolmen kuukauden aikana.

  • Katso lisää

Lue myös:

    Uusimmat