Konepajayhtiö Metson tulos pakitti

Konepajayhtiö Metson liikevoitto jäi heinä-syyskuussa 63 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 76 miljoonaa. Myös saatujen tilausten määrä ja liikevaihto laskivat.

Toimitusjohtaja Matti Kähkösen mukaan kaivosmarkkinoiden kysyntä jäi kolmannella neljänneksellä entiselle alhaiselle tasolleen. Liiketoimintaympäristö on tänä vuonna viime vuotta hieman heikompi. Metso on silti hänen mukaansa pystynyt säilyttämään kannattavuutensa ja taloudellisen asemansa hyvällä tasolla.

Metso ennakoi, että kaivoslaitteiden kysyntä pysyy tänä vuonna heikkona ja kaivosteollisuuden palveluiden tyydyttävänä. Epävarmuus öljy- ja kaasumarkkinoilla on laskenut Metson venttiilien ja palveluiden kysyntää.  

Tilauskanta oli syyskuun lopussa 680 miljoonaa euroa, mutta jotkut toimitukset lykkääntyvät ensi vuodelle.

Lue myös:

    Uusimmat