Koneen toimitusjohtaja vaihtuu

Hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja vaihtuu. Koneen hallitus on nimittänyt Philippe Delormen toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen.

Delorme seuraa tehtävässä Henrik Ehrnroothia, joka jatkaa yhtiön neuvonantajana maaliskuun loppuun saakka. Ehrnroothin on tarkoitus tukea uutta toimitusjohtajaa tehtävien siirrossa ja perehdytyksessä.

Delorme siirtyy Koneelle Schneider Electriciltä, jossa hän on työskennellyt yli 25 vuotta johtotehtävissä.

Viimeisimpänä hän työskenteli Schneider Electricin Euroopan-liiketoimintojen johtajana.

Tätä ennen Delorme on Koneen tiedotteen mukaan toiminut strategian, teknologian ja operatiivisen toiminnan rooleissa, sekä myynnin tehtävissä Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.

Delorme oli Schneider Electricin johtoryhmän jäsen vuosina 2009–2023.

Koneen tulos

Hissiyhtiö Koneen oikaistu liikevoitto oli heinä–syyskuussa 315,9 miljoonaa euroa, kun vastaavana ajanjaksona vuosi sitten se oli 305,8 miljoonaa euroa. Liikevaihto oli noin 2  750 miljoonaa euroa ja laski noin 8 prosenttia.

Toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth sanoo tiedotteessa, että vaikka taloudellinen ympäristö on monissa osissa maailmaa epävarma, Koneella on edelleen hyvät kasvunäkymät, erityisesti huolto- ja modernisointiliiketoiminnoissa.

Kone odottaa tämän vuoden liikevaihdon kasvavan 3–6 prosenttia vertailukelpoisin valuuttakurssein.

Konecranesin liikevoitto kasvoi, mutta tilaukset vähenivät

Nostolaitevalmistaja Konecranesin vertailukelpoinen liikevoitto nousi heinä-syyskuussa noin 115 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli noin 84 miljoonaa euroa.

Myös yhtiön liikevaihto kasvoi ja oli kolmen kuukauden ajalta noin miljardi euroa. Kasvua kertyi kaikilla liiketoiminta-alueilla.

– Konecranesin kolmas vuosineljännes oli vahva. Liikevaihto kasvoi 18,3 prosenttia edellisvuodesta vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna. Sen seurauksena kirjasimme kaikkien aikojen parhaan ebita-kateprosentin, 12,3 prosenttia, ja ylsimme ensimmäisen kerran taloudelliselle tavoitetasollemme, toimitusjohtaja Anders Svensson sanoo tiedotteessa.

Vuosineljänneksen aikana saatujen tilausten arvo kuitenkin laski noin 853 miljoonaan euroon. Laskua tuli vertailukelpoisilla valuutoilla lähes 19 prosenttia vastaavasta ajasta viime vuonna. Yhtiön mukaan lasku ei kuitenkaan niinkään aiheutunut taloudellisen toimintaympäristön heikentymisestä vaan satamaratkaisut-liiketoiminnan asiakkaiden päätöksenteon ajoituksesta.

– Tilauskanta oli syyskuun lopussa 3,3 miljardia euroa eli 11,7 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna, Svensson toteaa.

Tulos antaa luottamusta tulevaan

Toimitusjohtaja Svensson arvioi, että nyt julkistettu osavuositulos antaa yhtiölle luottamusta liikevaihdon kasvun jatkumiseen ja kannattavuuden paranemiseen heikommasta makroympäristöstä huolimatta.

– Kysyntäympäristömme on pysynyt toistaiseksi hyvänä, vaikka makrotalouden mittarit ovat viestineet olosuhteiden heikentymistä koko vuoden ajan. Näemme edelleen merkkejä hidastumisesta teollisuuden asiakassegmenteissämme, mutta samaan aikaan odotamme kysynnän pysyvän hyvällä tasolla, Svensson kuvailee.

– Satama-asiakkaidemme konttiliikenne jatkuu korkealla tasolla, ja konttien käsittelyyn liittyvät pitkän aikavälin näkymät ovat edelleen hyvät.

Satamaratkaisujen myyntiputkessa on Svenssonin mukaan kaikenkokoisia projekteja ja yhtiö odottaakin nyt raportoidun vuosineljänneksen jäävän tämän vuoden heikoimmaksi tilausten osalta. Yhtiö ei kuitenkaan usko, että tilaukset saavuttavat kuluvallakaan vuosineljänneksellä vuoden alkupuoliskon tasoa.

Konecranes pitää tätä vuotta koskevan taloudellisen ohjeistuksensa ennallaan. Yhtiö odottaa koko vuoden liikevaihdon kasvavan viime vuodesta ja myös vertailukelpoisen ebita-kateprosentin paranevan.

– Vaikka myyntimme jatkui hyvänä kolmannella vuosineljänneksellä, materiaalien saatavuusongelmat eivät ole täysin ohi ja toimitusketjut ovat edelleen hauraita. Svensson jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat