Kömpelön mönkijävarkaan pakomatka tallentui videolle Oulussa
Poliisi kertoo Oulun mönkijävarkaan olevan virkavallalle tuttu.
Oululainen Edit perheineen koki jännittäviä, mutta lopulta perin koomisia hetkiä maanantain vastaisena yönä, kun kömpelö mönkijävaras vieraili perheen pihalla.
– Olin itse suihkussa, kun pikkuveli meni juomaan vettä noin puoli yhden aikaan ja näki ikkunasta, että mönkijässä istuu mies.
Editin mukaan perheen isä oli jo imurinvarren kanssa matkalla kohtaamaan tunkeilijan, mutta hätäkeskuksesta ohjeistettiin pysymään sisällä.
Ennen poliisien saapumista paikalle Edit sai tallennettua varkaan vähintäänkin kömpelöitä edesottamuksia, kun hän poistui mönkijän sisältä ja aloitti huteran pakomatkansa.
Videolla näkyy kuinka varas ensin kompastuu pihalla oleviin kukkaistutuksiin, pudottaa melkein kaiken mönkijästä saamansa saaliin maahan ja lopulta pyrkii ajamaan pakoon pyörällä, josta irtoaa takarengas.
– Varas repi mönkijästä irti kaiken mahdollisen stereoista subwooferiin, mutta koska suurin osa putosi matkalle, varastetut tavarat palautuivat takaisin meille, kertoo Edit.
Poliisille tuttu tekijä
Poliisin saavuttua paikalle varasta yritettiin etsiä lähipihoilta ensin dronen avulla, mutta vasta poliisikoira paikansi varkaan repun läheisen pihan halkopinosta.
Repusta löytyi muun muassa puhelimen pidike, spraymaalia ja ruuvimeisseli.
Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että tekijä on poliisille tuttu, mutta vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, onko varas tavoitettu.
Edit kertoo kuulleensa, että alueelta on viimeisen viikon aikana varastettu ainakin kolme pyörää ja moottoripyörä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää