Kommentti: Syyrian sodan häpeä on nyt sylissämme

Pari laatikkoa tavaraa on jo eteisessä odottamassa. Mittailen alakerran huoneita.

Eipä ole kotikaupungissani näkynyt vielä minkäänlaista liikehdintää. Täytynee soittaa muutamalle aktivistille, että milloin te niitä turvaa hakevia saatte tännekin. ”Ettei kaikkea ulkoistettaisi yhteiskunnalle”, kuten pääministeri kannusti.

Sipilän auttamishalun aitoutta on jo mitattu kansalaiskeskustelussa: Tekopyhästä vaalitempusta jalomieliseen esimerkkiin. Sipilä olisi voinut lainata taloaan ihan kaikessa hiljaisuudessakin. Mutta hyvä, ettei hän niin tehnyt. Pääministerin tulee asettua voimakkaasti hädänalaisten puolelle. Sanoilla – ja nyt myös teoilla.

Pääministerimme kannustaa vapaaehtoiseen auttamiseen, ja seuraavassa lauseessa hän jo vannoo, että valtio (lue hallitus) kantaa päävastuun. Kotimajoituksilla ei asiaa helpoteta kuin vähäsen. Valtio pitää huolen vastaanottokeskuksista ja asiallisesta kohtelusta ja rahat riittävät ja kyllä me selviämme. Kiitos!

”Hallituksemme tehtävä on niinikään ottaa vastuu siitä, mitä tapahtuu maamme rajojen ulkopuolella, EU:n ulkorajoilla”, jatkoi Sipilä. Nyt ollaan matkalla asian ytimeen. Pääministeri siis sanoo, että virallisen Suomen pitää hoitaa myös kriisin syntyä.

Länsi on katsellut vierestä kansanmurhaa

Erkki Tuomioja sanoi kolme vuotta sitten, että Syyrian johtaja Bashar al-Assad murhaa omaa kansaansa ja hänet on saatava vallasta vaikka jalat edellä.

Yhdysvallat Nato-kumppaneineen päätti ”lykätä” al-Assadin kukistamista, kun kemialliset aseet päätettiin tuhota ”muilla keinoin”.

Venäjä on oman ihmisoikeusmoraalinsa pohjalta tukenut al-Assadia. Kansanmurha on saanut jatkua.

Sodassa surmattujen tarkkaa lukua ei enää edes tiedetä, puhutaan sadoista tuhansista. Maasta on lähtenyt pakoon jo yli 10 miljoonaa ihmistä!

Syyrian sota on suuri häpeä. Arabikeväästä roihahtaneen sodan ja valtakriisin ratkaiseminen on nyt erittäin vaikeaa.

Taustalla on vielä paljon pidempi maailmanpolitiikan ketju, johon kytkeytyvät yhtä lailla Saddam Husseinin kukistaminen ja USA:n surkeat sodat Irakin olemattomia joukkotuhoaseita sekä Afganistanin Talebania vastaan.

Ja kuin torakat ydinsodan jäljiltä, näillä alueilla riehuu nyt omaa valtiota tavoitteleva Isis-terroristijärjestö. Kukaan ei enää tiedä lopputulosta, vaikka al-Assad kukistuisi. Läntinen maailma on ollut itse luomassa tätä apokalyptiaa.

Suomi on aika pieni pelinappula ratkomaan Syyrian sotaa. Vailla sotilaallista painostusvoimaa oleva EU on ollut kuin halvaantunut vahtikoira. Nyt myönnetään vain, että ”epäonnistuimme”. Kumiveneellä on liian pitkä matka Amerikan rantaan.

Samaan aikaan pienessä Suomessamme kehitysapuamme leikataan sadoilla miljoonilla ja monissa kriisimaissa operoivat järjestöt joutuvat vähentämään toimintaansa.

Tämän jälkeen joku poliitikko meilläkin viitsii lausua, että ”ihmisiä tulee auttaa lähtömaissa”. Pieleen meni, nyt on autettava omilla maillamme.

Meillä on tilaa ja tyhjiä taloja. Näin sanoi pääministerimmekin.

 

Lue myös:

    Uusimmat