Kommentti: Syy virheiden kasautumiseen Ulvila-tutkinnassa on vielä selvittämättä

Joku onnekas porilainen rikoskomisario saanee piakkoin yhden avoimen henkirikosjutun pöydälleen. Näin siis, jos syyttäjä ei menestyksekkäästi hae valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Valituslupa voi olla tiukassa, sillä korkein oikeus harvoin ottaa kantaa näyttökysymyksiin. Melko todennäköisesti Auerin murhasyytteiden osalta juttu jää siis tähän.

Muilta osin poliisi on vapaa etsimään murhaajaa. Rohkenen kuitenkin epäillä, ettei se tapahdu tämän tuomion jälkeen kovin innokkaasti.

Vaasan hovioikeuden tuomiosta paistaa läpi turhautuminen esitutkinnan vakaviin virheisiin. Rikospaikkaa eli Auerin ja Lahden makuuhuoneena toiminutta takkahuonetta ei eristetty kunnolla riittävän pitkäksi aikaa. Asuntoon päästettiin pian murhayön jälkeen asiaankuulumattomia poliiseja ja Auer itse.  Roskalaatikot jäivät tutkimatta kunnolla, verijäljet taltioimatta. Kun nämä jäivät tekemättä, rikostutkinnasta on vaikea enää saada otetta.

Poliisi on myöntänyt julkisuudessa virheensä, mutta rikostutkinnan keskeneräisyyden vuoksi käsittelemättä on jäänyt se, miten toimintaa on muutettu. Mistä virheiden kasaantuminen on johtunut? Tiettävästi poliisiammattikorkeakoulu on käyttänyt Ulvilan tapausta esimerkkinä siitä, miten kaiken voi hoitaa väärin. Mutta onko jo koulunsa käyneen henkilöstön koulutukseen panostettu riittävästi, jotta vastaavat virheet eivät toistuisi? Onko ongelma ollut ainoastaan Porissa, vai voiko käydä niin että tällainen sotku olisi voinut syntyä millä tahansa toisella pienellä paikkakunnalla?

Julkisuudessa virheet on kuitattu sillä, että kyseessä on yksittäistapaus. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kieltäytyi vuonna 2011 kommentoimasta virheitä MTV Uutisille. Hän kuitenkin totesi, ettei henkirikosten tutkinta ole helppoa ja poliisi on tehnyt takuulla parhaansa. Arvelut tutkinnan alueellisista eroista hän kielsi kokonaan.

Miksei juttua siirretty keskusrikospoliisille hyvissä ajoin? Miksi Juha Joutsenlahti joutui jatkamaan tutkinnanjohtajana vasten tahtoaan?

Tässä tapauksessa virheitä ei ole tehnyt yksi henkilö. Pelkkää rikospaikkatutkintaakaan ei voi syyttää.

Puutteita on ollut myös myöhemmässä, Juha Joutsenlahden jälkeisessä tutkinnassa. Yksinkertaisintakaan asiantuntijatodistajaa ei ole saatu monessa teemassa valittua niin, että se kestäisi kriittisen tarkastelun. Paljon huomiota herättänyt saatananpalvonta-teema vaiettiin vähin äänin toisen käsittelykierroksen aikana, kun selvisi että syyttäjän todistajaksi oltiin kutsumassa henkimaailman asioihin perehtynyttä todistajaa saatanan vastapuolelta.

Myös lasten kuulustelut sisälsivät vakavia virheitä, joita on vaikea korjata myöhemmin. Jos lasta on kerran johdateltu, on vaikeaa saada enää oikeaa tietoa.

Jutun saamaa julkisuutta on päivitelty, selitetty ihmisten haluksi ”retostella” ja tirkistellä murhenäytelmää. Rikos ei kuitenkaan ole yksityisasia. Ilman tätä keskustelua ilmeiset virheet olisivat jääneet pimentoon.

Myös Vaasan hovioikeus ymmärtää murhan ympärillä käytyä julkista keskustelua.

”Ulvilan surma on erikoinen rikostapaus. Se on herättänyt runsaasti keskustelua ja pitkälle menevää mielenkiintoa kansalaisten ja tiedotusvälineiden keskuudessa. Asiassa halutaan saada selville totuus.”

Nyt lopulliseksi totuudeksi näyttää jäävän se, ettei Anneli Auer murhannut miestään. Kuka murhasi? Vastausta tähän on odottanut ennen kaikkea neljä lasta, jotka ovat jo ehtineet teini ikään. Viivästysten vaikutusta näiden lasten elämään ei voi vähätellä. Pienikin lapsi janoaa totuutta ja ymmärtää, miten tärkeää asiaa oikeudessa on viimeiset viisi vuotta ratkottu.

Sen vuoksi juttu ei saa olla loppuun käsitelty.