Presidentti Donald Trump on saamassa Lähi-idän sekaisin, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste, joka seuraa Jerusalemin tilannetta paikan päällä.
Rikas juutalainen galleristi Abir Nassee esittelee ylpeänä kotiaan, joka on aivan juuri avatun Yhdysvaltain suurlähetystön naapurissa Jerusalemissa.
Hän on vuorannut ulkoseinänsä presidentti Donald Trumpia ylistävillä banderolleilla ja julisteilla "God Bless President Donald Trump", "God Bless America" ja "Hallelujah USA and Israel".
– Kaksi vuosikymmentä olemme odottaneet, että Yhdysvallat viimein tunnustaisi Jerusalemin pääkaupungiksemme ja siirtäisi lähetystönsä tänne. Maailma tarvitsee Trumpin kaltaista sheriffiä, joka uskaltaa viimein laittaa asiat järjestykseen, Nassee uhoaa.
– Teidän suomalaistenkin pitäisi tukea häntä enemmän, hän opettaa.
Samaan aikaan puhelimeen tulee teksiviestiuutinen, joka kertoo jo 45 palestiinalaisen mielenosoittajan kuolleen ja noin 2 000 haavoittuneen israelilaissotilaiden luodeista.
Egyptiltä pyydetään nopeasti lääkeapua, sairaanhoitajia, lääkäreitä sekä kenttäsairaaloita. Nämä tiedot eivät tunnu koskettavan Abir Nasseta millään tavalla.
Läheisellä kadunpätkällä törmään myös toiseen juutalaiseen, Australiasta Jerusalemiin tuleeseen aktivistiin Judy Bambergeriin. Hänen julisteessaan lukee: "Occupation is not my judaism."
Hän kuuluu pieneen aktivistiryhmään, joka yrittää rauhoittaa kuumina käyviä tunteita molemmin puolin.
– Tälläinen plakaatti revittiin käsistäni aiemmin päivällä, mutta onneksi niitä on useampia. Kimppuuni käytiin, ja ihmiset tönivät minua ja käskivät painua helvettiin. Heidän olemuksensa ei ollut pelkästään aggressiivinen, vaan silmissä leiskui viha.
– Selitin, että minä myös olen juutalainen.
Edellisenä päivänä tapasin Isaelin johtavan Haaretz-lehden kolumnistin . Hän maalasi hyvin synkän kuvan alueen tulevaisuudesta. Kovan linjan kannatus vain lisääntyy Yhdysvalloissa ja presidentti Trumpin myötävaikutuksella. Yhdysvallat on viimeaikaisilla teoillaan ajanut itsensä ulos rauhanneuvotteluista ja avannut Pandoran lippaan, joka nyt syöksee kauheutta ympäri Lähi-itää.
