Kommentti: On yhdentekevää, puhuvatko syyttelijät totta – tämän takia Michael Jackson -kohudokumentti piti näyttää

Michael Jacksonin kohudokumentin näyttäminen saattoi muuttaa ainakin 13 suomalaisen elämän, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Leo Jaakkonen.

Tiistaina Ylellä esitettiin valtavasti keskustelua herättänyt Leaving Neverland -dokumentti. Dan Reedin teoksessa ääneen pääsevät James Safechuck ja Wade Robson, jotka syyttävät popikoni Michael Jacksonia seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Syytökset ovat raskaita, ja kuvailut yksityiskohtaisia. Julkisuudessa on kummasteltu muun muassa sitä, miten aikuinen mies voi muistaa pikkutarkasti, mitä hänelle tapahtui 7-vuotiaana. Myös kiista siitä, oliko eräs rakennus vielä olemassa väitettynä tekohetkenä, on saanut valtaisat mittasuhteet julkisuudessa.

Kiistely on luonnollista, sillä vuonna 2009 kuollutta Jacksonia ei koskaan tuomittu syyllisenä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Hänen fanikuntansa on edelleen mammuttimainen, ja moni heistä on nyt käärmeissään.

Ottamatta kantaa popin kuninkaan syyllisyyteen totean, että edellä mainitut huomiot ovat hiustenhalkomista.

Ohjaaja Reed sekä Ylen Docventuresin Riku Rantala ja Tunna Milonoff painottivat, ettei elokuva kerro Michael Jacksonista. Se kertoo lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Elokuvan teema oli myös syy, miksi Yle piti sen näyttämistä tärkeänä ja jopa aikaisti sen näyttämistä syksystä viime tiistaille.

Leaving Neverland herättäisi runsaasti ajatuksia, vaikka tekijänä ei olisi Jackson.

Moni tarvitsee apua

Monessa katsojassa se on yleisen kauhistuksen ja kuvotuksen lisäksi herättänyt henkilökohtaisia tuntemuksia. Monilla nämä ajatukset saattavat liittyä omiin traumaattisiin lapsuudenkokemuksiin.

Lapsiin seksuaalista halukkuutta tuntevia tukevan SeriE-hankkeen erityisasiantuntija Patricia Thesleff kertoi MTV Uutisille perjantaina, että 13 henkilöä otti yhteyttä Sexpo-säätiön auttavaan puhelimeen neljän tunnin aikana, jolloin linjat olivat auki.

Se on pieni osa siitä noin 40 000 ihmisestä, jotka tuntevat lapsiin seksuaalista vetoa Suomessa. Mutta se on silti 13 rohkeaa henkilöä, jotka uskalsivat hakea apua.

SeriE-hankkeen erityisenä kohderyhmänä ovat nuoret, jotka tuntevat seksuaalista vetoa lapsiin. Heidät halutaan tuen piiriin ennen kuin he toteuttavat fantasioitaan.

Kyse on siis lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten ennaltaehkäisystä.

Yhden dokumentin näyttämisellä ja puhelinlinjojen avaamisella neljäksi tunniksi saadaan toista kymmentä ihmistä hakemaan apua. Se voi muuttaa apua hakeneiden elämän. Puhumattakaan niistä lapsista, joihin kohdistuvia seksuaalirikoksia tällä pystyttiin mahdollisesti ennaltaehkäisemään.

En väitä, että Leaving Neverland on dokumenttina ongelmaton. Mutta on päivän selvää, että sen näyttäminen Suomessa oli hyvä valinta.

Dokumentin esittäminen ei vaatinut Yleltä erityistä rohkeutta. Rohkeutta vaadittiin 13 ihmiseltä, jotka hakivat apua sen innoittamana.


Lue myös:

    Uusimmat