Ginger Spice, Baby Spice ja Scary Spice voivat palata triona, mutta silloin kyse ei ole Spice Girlsistä.
Tänään perjantaina julkaistiin YouTubessa Spice Girls GEM -niminen videoklippi. Hämmentävän kömpelöllä videolla Geri Halliwell eli Ginger Spice, Emma Bunton eli Baby Spice ja Mel B eli Scary Spice intoilevat "tulevista suurista bileistä".
– Meillä on maailman parhaat ystävät. Olette olleet rinnallamme viimeiset 20 vuotta, joten haluamme kiittää. Tulemme pitämään todella suuret bileet ja te kaikki olette kutsuttujen joukossa, kolmikko hehkuttaa.
Spice Girlsin läpimurrosta on kulunut 20 vuotta. Yhtyeen jättihitiksi noussut Wannabe-debyyttisingle julkaistiin päivälleen 20 vuotta sitten, 8. päivänä heinäkuuta vuonna 1996.
Spice Girlsistä tuli valtava ilmiö. Girl Power -termiltä ei voinut välttyä. Ja mikä tärkeintä, yhtye julkaisi parhaimmillaan oikein mainiota popmusiikkia.
Wannabe soi radioissa ja biisin musiikkivideo pyöri Music TV:ssä, Jyrkissä ja joka puolella erittäin pahaan kyllästymiseen asti. Lieventävänä asianhaarana voi pitää sitä, että kyseessä oli ja on kuitenkin laadukas popkappale.


