Kommentti: Mäntylän lähtö lähellä

Rikoksesta epäillyn ministeri Hanna Mäntylän (ps) tilanne on vakava. Ongelma voi tosin poistua pikavauhtia, jos hallitus hajoaa tänään sote-sotkuunsa. Muuten ministerin on syytä antaa seikkaperäinen selvitys omista toimistaan. 

Seiska-lehti uutisoi tänään häneen kohdistuvasta rikosepäilystä. Epäilyn mukaan Mäntylä olisi salannut avopuolisonsa tulot ja saanut näin perusteetonta taloudellista etua tuhansien eurojen edestä.

Kyse on valtion kustantamasta oikeusavusta, jota Mäntylä sai lapsiriitaansa koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä vuonna 2010. Vuonna 2012 alkoi toinen riitajuttu. Takana oli tuore ero toisesta miehestä, joka vaati oikeuden kautta Mäntylää maksamaan takaisin yhteiselämän aikana puolisolta saatua taloudellista apua. Tämän riidan yhteydessä Mäntylä kertoi oikeudelle, että rahavaatimus on perusteeton ja saatu tuki on ollut osa perheen normaalia yhteistaloutta. Samaan päätyi myös oikeus. Asia käy ilmi oikeudenkäyntiasiakirjoista, jotka myös MTV Uutiset pyysi nähtäväkseen. 

Toisin sanoen, epäilyn mukaan Mäntylä olisi esiintynyt oikeusapua tarvitsevana, yksin elävänä kansalaisena samaan aikaan, kun hän eli yhteistaloudessa hyväpalkkaisen merikapteenin kanssa.

Mäntylä itse viittaa velkaneuvojalta vuonna 2007 saamiinsa ohjeisiin. Hän vetoaa myös entisen miehensä matkatyöhön, kiistää rikoksen ja sanoo, että Seiska-lehden jutussa on virheitä. Niitä hän ei kuitenkaan halua lähteä julkisuudessa selvittämään. Nyt rouva ministeri, on nimenomaan sen aika.

Mäntylä ei ole epäillyn rikoksen tapahtuma-aikaan ollut ministeri eikä edes kansanedustaja, mutta se ei muuta oleellisesti asian arviointia. Lain mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Suomen hallituksessa on vastikään toki ollut jopa rikoksesta tuomittu ministeri. Kokoomuksen Jan Vapaavuori rötösteli kuitenkin teinivuosina, mutta Mäntylän rikosepäilyn osalta kyse on muutaman vuoden takaisista, aikuisiällä tehdyistä ratkaisuista. 

Emme tiedä, onko Mäntylä syyllistynyt petokseen. Poliisi on joka tapauksessa katsonut asian tutkimisen arvoiseksi. Rikosoikeudellisen vastuun ratkaisee aikanaan tuomioistuin, jos juttu ylipäätään sinne asti menee. Poliisi on luvannut, että jatko ratkeaa lähiviikkoina. Jos syyte lopulta nousee, se tarkoittaa pitkää prosessia ennen mahdollista lainvoimaista tuomiota. 

Käy asiassa kuinka hyvänsä, Mäntylän uskottavuus maahanmuuttajien sosiaaliturvan paheksujana ja leikkaajana on kärsinyt pahan lommon.

- Uudessa järjestelmässä maahanmuuttajien vastuu itsestään kasvaa ja rahoituksen taso tulee olemaan pienempi kuin työmarkkinatuki, Mäntylä sanoi syksyllä esitellessään hallituksen suunnitelmia.

Hallitus peräänkuuluttaa muutenkin yksilön ja perheiden vastuuta. Johdonmukaista olisi nyt kysyä ministeriltä itseltään, eikö perheeseen kuulunut hyvin toimeentuleva merikapteeni olisi ollut sopivampi oikeusavun rahoittaja kuin veronmaksajat.

Ja kun nyt tuli johdonmukaisuus puheeksi: perussuomalaiset antoi vastikään kenkää nuorten puheenjohtajalle Sebastian Tynkkyselle, mitä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo perusteli “vakavalla rikoksella”. Tuomio oli langetettu puolueen omasta toimesta pikavauhtia. Nyt Slunga-Poutsalo on kiirehtinyt tukemaan ystäväänsä ja harmittelee hänen joutuneen kiusaamisen kohteeksi. Ministerin eri riitajuttujen asiakirjojen perusteella se saattaa olla totta ja tietenkin äärimmäisen harmillista. Ikävät riidat henkilökohtaisessa elämässä eivät kuitenkaan poista tarvetta saada ministeriltä kunnollinen selvitys hänen omista toimistaan.

Lue myös:

    Uusimmat