Kommentti: Maansuru hellittää – Nokia-analyysin aika

Nokian matkapuhelinten viimeiset vuodet - Operaatio Elop -kirja osuu hyvään saumaan, kun maansuru Nokian matkapuhelinten myynnistä alkaa hellittää. Nyt kaivataan analyysia, mitä Nokiassa ja Nokialle oikein tapahtui.

Aiheessa olisi aineksia kohuun, myytiinhän matkapuhelimet juuri sille yhtiölle, josta uusi toimitusjohtaja Nokiaan palkattiin syksyllä 2010. Pitkään Nokiaa seuranneet toimittajat Pekka Nykänen ja Merina Salminen eivät kuitenkaan sorru paisutteluun ja kauhisteluun.

Teksti on sujuvaa ja koukuttaa heti kuin dekkari. Muistanhan minäkin sen aamun, kun kuulin, että Olli-Pekka Kallasvuo saa potkut ja tilalle tulee joku Stephen Elop. Ja sen aamun, kun kerrottiin, että Nokian matkapuhelimet myydään Microsoftille. Varsinkin jälkimmäinen on iso luku suomalaisessa taloushistoriassa. Mutta oliko Elopin valinta toimitusjohtajaksi esipuhe tuolle luvulle, vai mitä olisi voinut tehdä toisin. Sitä Nykänen ja Salminen pyörittelevät yli 300 sivun verran.

Monille matkapuhelinteknologiaan liittyvät termit LTE, cdma, Android, Symbian tai käyttöjärjestelmä ovat munkkilatinaa, jotka etäännyttävät. Nykänen ja Salminen tuntevat kielen ja avaavat sitä myös maallikoille.

Kirja käy läpi tuttuja asioita, mutta kertoo myös yksityiskohtia, jotka uutisvirrassa jäävät usein kertomatta. Kuten sen, että Stephen Elop marssitti Nokian johtokunnan kokoukseen myös salaperäisen konsultin. Tai että Nokian johtokunta ei parin kuukauden pähkäilynkään jälkeen pystynyt päättämään, mikä valittaisiin Windows-uutuuden nimeksi. Ei ennen kuin Elop jyrähti! 

Kirja käy kurssiopuksesta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita isojen ja miksei myös pienten yritysten strategioista. Mitä meille tapahtuu, kun bileet kestävät pitkään. Tarvitaanko herättäjäksi puheita palavasta öljylautasta, vai voisiko muutosta johtaa ilman valtavaa tragediaa ja draamaa.

Nykäsen ja Salmisen mielestä Elop ei ollut Troijan hevonen, vaan ennemminkin yhtiön menestyksen eteen raatava juhta, joka sai vedettäväkseen liian ison taakan: koko Suomen menestyksen. Niin sitoutuneita me kaikki olemme olleet Nokiaan, myötä- ja vastamäessä.

Sitkeimmät salaliittoteoreetikot eivät varmasti tästä kirjasta vakuutu. Joka tapauksessa jäämme odottamaan arkistojen avautumista ja päähenkilöiden muistelmia.

PS. Kirjan henkilöhakemisto on melkoinen. Todennäköisten nimien lisäksi listalla ovat myös Winston Churchill ja Mihail Gorbatsov sekä suomalaisista poliitikoista Alexander Stubb, Jutta Urpilainen ja Sauli Niinistö.

Ja vielä. Mitä jäin kaipaamaan. Aikajanaa merkittävistä tapahtumista ja kuvia. Niitä ei ole yhtään.  

Lue myös:

    Uusimmat