Leijonat pelasi Saksaa vastaan juuri niin kuin ei pitänyt.
MAINOS
Suomi–USA
Tiistaina klo 13.10 MTV3:lla ja C More Sport 1:llä. Studio-osuus jo klo 12.30 C Morella ja klo 13.00 Maikkarilla!
Jääkiekon MM-kisojen kaikki 64 ottelua näet C Moren suoratoistopalvelusta.
Pääkuvan videolla Saksan voittomaali jatkoajalla.
Työn määrä ei ollut sillä tasolla mitä piti. Ei, vaikka Tanskaa vastaan se oppitunti oli jo saatu. Suomi oli yksinkertaisesti liian laiska ja huolimaton. Ja kun peli perustuu aktiivisuuteen ja nopeaan liikkeeseen, silloin laiskuus näyttää juuri tuolta, mitä Saksaa vastaan nähtiin. Työmäärä oli oikealla tasolla kolmannessa erässä, mutta kun peli oli tehty itselle vaikeaksi, se oli väkinäistä pakottamista.
Päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi pelin jälkeen, että pelaajia täytyy muistuttaa oman pelin perusasioista.
- Tanskaa vastaan ei tehty ihan mitä sovittiin. Jos sovitaan, että pelataan tietyllä tavalla, siitä pidetään kiinni ja emme pitäneet, Marjamäki sanoi tänään ennen peliä.
Kahden ensimmäisen erän osalta puhtaat paperit voi antaa lähinnä Pekka Jormakan, Sakari Mannisen ja Eeli Tolvasen kolmosketjulle. Tuo kolmikko oli ainut, joka teki koko pelin ajan sitä mitä piti: töitä, töitä ja töitä. Kolmannessa Tolvanen nostettiin ykkösketjuun.
Pelin alussa näytti siltä, että Suomi on valmistautunut hyvin ja oikein. Pelin edetessä alkoi lipsuminen: kiekonmenetyksiä, kaksinkamppailuiden häviämistä ja aggressiivinen paineistus loppui. Suomi ei halunnut tarpeeksi, Suomi seisoskeli, ja niinpä Saksa näki mahdollisuutensa ja teki maalit.
Mystistä tässä on se, että Leijonien peli käy sovitulla tavalla ehdotonta kärkijoukkuetta Kanadaa sekä ”kolmoskorin” joukkueita vastaan, mutta ei kakkostason joukkueita Tanskaa ja Saksaa vastaan.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää