– Britannia näyttää kuin Game of Thronesilta steroideissa.
Brysselissä tällä viikolla järjestetystä eurovaalien kärkiehdokasväittelystä jäi monen katsojan mieleen tämä hollantilaisen Frans Timmermansin heitto. Vertauksellaan poliittista juonittelua ja selkäänpuukotuksia pursuavaan hittisarjaan Timmermans pyrki korostamaan, ettei oikeistopopulisteilla ole ratkaisuja ongelmiin, vaan he aiheuttavat riitaa ja hajaannusta.
Oikeistopopulistien ryhmistä väittelyyn osallistui vain ECR:n tsekkiläinen Jan Zahradil, joka on ryhmän maltillisen siiven edustajia.
Sosiaalidemokraattien (S&D) kärkiehdokkaan Timmermansin lisäksi muidenkin ”perinteisten puolueiden” edustajat myönsivät, että merkittävä syy oikeistopopulistien nousuun Euroopassa katsoo heitä peilistä. Eurooppalaiset puolueet, eivätkä myöskään EU:n huipputehtävissä toimivat poliitikot, ole kommunikoineet kansalaisille selkeästi, mitä kulloinkin ollaan tekemässä ja miksi.
Luottamus poliittisiin puoleisiin on matalalla ympäri Eurooppaa, eikä kapulakielinen viestintä ainakaan paranna tätä tilannetta.
– Puhumme EU:n asioista välillä kuin salaisuuksista. Käytämme lyhenteitä kuten GDPR, vaikka voisimme sen sijaan puhua kansalaisten digitaalisista oikeuksista, totesi keskustaliberaalin Alden ehdokas Margrethe Vestager.
Tietosuoja-asetus GDPR on hyvä esimerkki siitä, miten datan käytön villiä länttä saatiin suitsittua ja kiistatta parannettua EU:n kansalaisten oikeuksia, mutta uudistuksesta jäi silti mieleen lähinnä lyhenteitä ja byrokratiaa.
Valtatasapainossa historiallinen muutos
Keskustaoikeistolaisella konservatiivipuolueella EPP:llä ja S&D:llä on ollut pitkään yhteenlaskettu enemmistö Euroopan parlamentissa. Ne ovat voineet keskenään sopia monista asioista, kuten unionin johtopaikkojen jaosta ja kehityksen suurista linjoista.
Ennusteiden perusteella näyttää selvältä, että tämä tulee muuttumaan vaalien jälkeen. Edelleen enemmistöön käytännössä tarvitaan sekä EPP että S&D, mutta nyt myös muita puolueita niiden lisäksi.
Uusien koalition jäsenten uskotaan löytyvän keskustaliberaaleista ja ehkä myös vihreistä. Nykyisestä Aldesta suuri osa on siirtymässä uuteen Renesanssi-nimiseen ryhmään, jota myös Ranskan presidentin Emmanuel Macronin liike oli hiljattain perustamassa.
Tässä valossa ilmastokeskustelu oli väittelyn kiinnostavin osuus sen osoittamien jakolinjojen takia. EPP:stä vasemmalle sijoittuvien ryhmien ehdokkaat (Vestagerin ja Timmermansin lisäksi vihreiden Ska Keller ja vasemmiston Nico Cue) haastoivat avoimesti EPP:n kärkiehdokasta Manfred Weberiä.
Puolueen eurovaaliohjelmassa ilmastonmuutos ei ole kärkiteemojen joukossa ja sen äänestyskäyttäytyminen parlamentissa keräsi kritiikkiä. Puhutaan toista ja tehdään toista, kuului painokas viesti Weberille.
Timmermans ilmoitti ääneen tavoittelevansa ilmastorintamaa, joka ulottuu vasemmistosta keskustaan, Kreikan Tsiprasista Ranskan Macroniin.
Kytevä konflikti instituutioiden välillä
Kärkiehdokkaat ovat europuolueiden ehdokkaita Euroopan komission johtoon, EU:n tärkeimpään tehtävään. Valinnasta tekee esityksen Eurooppa-neuvosto, joka koostuu jäsenmaiden johtajista.
Parlamentti vahvistaa nimityksen. Molemmissa tarvitaan siis enemmistön tuki ehdokkaalle.
Kärkiehdokasmenettely oli ensimmäisen kerran käytössä viisi vuotta sitten, edellisissä EU-vaaleissa. Tuolloin kahden suurimman ryhmän, EPP:n ja S&D:n ehdokkaat sopivat, että vaalien jälkeen suurimman puolueen kärkiehdokas nousee komission johtoon.
Näin myös kävi, vaikka neuvostosta valinta synnytti kipinöintiä. EPP:n ehdokas Jean-Claude Juncker nousi lopulta komission johtoon.
Nykyinen parlamentti on linjannut, ettei se aio hyväksyä muuta ehdokasta komission johtoon kuin jonkun kärkiehdokkaista. Neuvosto taas katsoo, että parlamentti vie näin valtaa pois jäsenmailta eikä siksi halua sitoutua menettelyyn.
Haastattelin Brysselissä Politicon pääkirjeenvaihtajaa David Herszenhornia. Hänen mielestään on täysin mahdollista, että neuvosto ja parlamentti voivat ajautua tämän asetelman takia pattitilanteeseen, minkä vuoksi uuden komission nimittäminen saattaa venyä kuukausia.
Parlamentin mielestä kärkiehdokasmenettely lisää EU:n legitimiteettiä, koska nyt äänestäjät tietävät, ketä mikäkin ryhmä kannattaa komission johtoon. Mutta tietävätkö he oikeasti? Eivät. Paljon kertoo se, että saksalaisista vain joka neljäs tietää, kuka on Manfred Weber. Surkea tulos saksalaiselle, jolle komission puheenjohtajuutta on spekulaatioissa soviteltu viime syksystä lähtien.
Weberin osakkeet laskussa
Vaalien jälkeinen valtatasapaino on eurooppalaisessa politiikassa uusi, eivätkä nimitykset ole aiemminkaan olleet helppoja. Unionin huippuvirkojen täyttäminen on aina monimutkainen palapeli – tasapainoilua tehdään muun muassa maantieteen, puolueiden ja sukupuolten tasa-arvon välillä.
Weberin EPP jatkaa todennäköisesti edelleen suurimpana ja hänellä on tukea Eurooppa-neuvostossa, vahvimpana tietysti liittokansleri Angela Merkel. Mutta viimeistään väittelyn ilmastotyrmäyksen jälkeen on vaikea nähdä, että liberaali keskustavasemmisto hyväksyisi Weberin, joka edustaa EPP:n konservatiisista oikeaa laitaa.
Jos kompromissiehdokasta haetaan muista ryhmistä, vahvimmilla ovat nykyisen komission 1. varapuheenjohtaja Timmermans ja tanskalainen kilpailukomissaari Vestager.
Alde ei kannata kärkiehdokasmenettelyä sellaisenaan ja on nimennyt seitsemän kärkiehdokasta. Vestagerin lisäksi potentiaalia on esimerkiksi Belgian ex-pääministeri Guy Verhofstadtilla.
Heitäkin enemmän spekulaatiossa on puhuttu EU:n brexit-pääneuvottelijasta Michel Barnierista. Ranskalainen EPP:n jäsen olisi ilmastomyönteinen liberaali, jonka keskustavasemmisto hyväksyisi huomattavasti Weberiä kivuttomammin, jos ryhmät ovat valmiita luopumaan ehdosta, että komission johtoon valitaan joku kärkiehdokkaista.
Politicon Herszenhornin mukaan on mahdollista, että pöytään lyötäisiin pattitilanteessa jokerikortti kaikkien spekulaatioiden ulkopuolelta. Edes Alexander Stubbia ei ole Brysselissä unohdettu, vaikka hän hävisikin Weberille kisan EPP:n paikasta marraskuussa.
Vaalien jälkeinen tilanne on joka tapauksessa kutkuttava ja kaikki ainekset vaiherikkaaseen poliittiseen draamaan ovat olemassa.
Todennäköisesti tilanne muistuttaa Game of Thronesia enemmän tanskalaista menestyssarjaa Vallan linnaketta. Sarjan päähenkilön esikuva on muuten sittemmin kotimaansa politiikasta Eurooppaan siirtynyt Margethe Vestager.
