- Meidän piti mennä mummolaan, mutta soitin anopille ja sanoin etten nyt vaan uskalla tulla kun tilanne on tämä. Minua pelottaa lentokentät, bussit ja kaikki.
Juttelin Turkissa asuvan ystäväni kanssa Brysselin iskujen jälkeen. Hän puki sanoiksi sen, miltä monista meistä maailmalla elelevistä pienten lasten vanhemmista tuntuu.
- Eniten minua pelottaa, että tästä pelkäämisestä tulee jatkuvaa arkea.
Turkkiin on isketty viime kuukausien aikana monta kertaa, mutta tottua räjähdyksiin ei voi koskaan. Brysselin iskut repivät haavat auki uudelleen, niin Turkissa kuin meillä Ranskassakin.
Kuka meistä ei haluaisi suojella meille tärkeimpiä. Mutta onko se edes tässä maailmassa enää mahdollista?
Sain yhteyden Brysselissä asuvaan Virve Indréniin. Heidän kodissaan 11- ja 15-vuotiaat lapset kantavat huolta oman äitinsä turvallisuudesta.
Indrén, kuten monet muut vanhemmat, ovat töissä EU-kortteleissa, missä kuolonuhreja vaatinut metroisku tapahtui. Hän myös matkustaa työnsä puolesta paljon.
- Onneksi seuraava työmatka on vasta toukokuussa.
Brysselin lentokentälle ei tee vähään aikaan mieli tehdä, eikä kaupungin läpi kulkevaan metroonkaan.
- En takuulla mene metroon pitkään aikaan, vaan liikun omalla autolla!
Pariisin iskut olivat toki jo ennättäneet muuttaa perheen käyttäytymistä.
- Marraskuun iskujen ja epäilyjen takia emme esimerkiksi käyneet joulutorilla ollenkaan. Nämä ovat islamistien iskuja, joten kristilliset perinteet saattavat olla selvä kohde.
Indrénin sanat kuulostivat tutuilta. Olen asunut perheeni kanssa nyt pian kolme vuotta Ranskassa. Toinen vuosi horjutti turvallisuudentunnettamme rajusti: vuoden alkuun osuivat Charlie Hebdo-iskut, loppuvuodesta arkeamme järisyttivät Pariisin iskut, tai Bataclan, joksi iskujen sarjaa useimmiten arkipuheessa kuulen kutsuttavan.
Molemmilla tapahtumilla oli vaikutuksia jopa meille eteläisen Nizzan kupeeseen saakka. Yhtäkkiä lasten koulujen portit pysyivät kiinni eikä edes lasten vanhemmilla enää ollut asiaa opinahjoihin.
Virastojen ovilla tutkittiin laukut, lentokentillä tarkistettiin passit ja sotilaita tuli tutuilla kaduilla vastaan paljon useammin kuin ennen.
Pienten lasten kanssa suuria yleisötapahtumiakin on marraskuun jälkeen tehnyt mieli välttää. Koskaanhan ei tiedä: osa Nizzan kuuluisien karnevaalienkin tapahtumista oli peruttu turvallisuussyistä. Joulun aikaan lahjaostoksetkin teki mieluummin netissä kuin ostoskeskuksessa.
Onneksi omat lapset ovat vielä niin pieniä, ettei heille ole tarvinnut puhua tapahtumista. Indrénin lapset sen sijaan ovat asiasta halunneet jutella.
- Yritän selittää, ettei uskonto aiheuta väkivaltaa vaan ihmisten tulkinta siitä ja pyrkimys valtaan, hän kertoo sanoneensa lapsille,
Bryssel on hyvin monikulttuurinen kaupunki: jokaisessa koululuokassa on ihmisiä eri maista ja eri uskontokunnista.
- Toivon, että koska lapset tuntevat muslimilapsia, he osaisivat ottaa heidät yksilöinä eikä vain uskonnon edustajina.
Sitä minäkin toivon omilta lapsiltani. Arjen on vain jatkuttava, elämää uudella tavalla raamittavista turvatoimista huolimatta.
1:38
4:06
2:38
3:46
1:49
2:50
3:49
1:19
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.