Torstai 26. marraskuuta jää mieleen päivänä, jolloin kävi ilmi millainen paperitiikeri SAK nykytilanteessa on. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) kuuli tiedotusvälineistä, ettei SAK:n jäsenliitto eli Auto- ja kuljetusalan liitto AKT lähde mukaan yhteiskuntasopimukseen. Se oli SAK:lle ja Lylylle noloa.
Työmarkkinatilanne on karkaamassa käsistä. Se näkee viimeistään nyt se Sokea Reettakin.
Torstaina julkisuuden varasti maamme one and only tukilakkoöykkäri AKT ilmoittamalla, ettei se pane nimeään kaavailtuun yhteiskuntasopimukseen, koska työnantajien EK ilmoitti keskiviikkona, ettei se ensi vuoden huhtikuun jälkeen tee enää tupo-sopimuksia.
SAK:n puheenjohtajalle Lauri Lylylle AKT ja sen puheenjohtaja Marko Piirainen (sd.) ei viitsinyt asiasta edes ilmoittaa.
Ilmiö ei ole uusi. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun AKT pyyhkii keskusjärjestöllä ja sen puheenjohtajalla pöytää ja nolaa hänet julkisesti.
SAK:n hallitus lähti yhteiskuntasopimusneuvotteluihin näennäisen yksituumaisesti, mutta rintaman kestävyyttä on epäilty koko ajan.
EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan kyseessä oli AKT:n veruke, sillä yhteiseen yhteiskuntasopimukseen työnantajat olivat vielä valmiita. Ilman AKT:ta Eteläranta ei lähde yhteiskuntasopimukseen mukaan, sen on oltava kattava.
Vuorineuvosten touhuakin voi ihmetellä - varsinkin herrojen ilmoituksen ajankohtaa. Joka tapauksessa työmarkkinatilanne on pahasti sekaisin ja karkaamassa käsistä. Yhteiskuntasopimus ja Postin lakko/tukilakot ovat menneet iloisesti sekaisin.

