Muutoksen suunnittelu Pirkko-Liisa Topelius
Yksinhuoltajaäiti kolmen lapsensa, pojat 4 ja 7 vuotta sekä 9-vuotia tytär, asuvat vuokrahuoneistossa. Huonokuntoinen huoneisto korjataan pintojen puolesta huoneiston omistajan toimesta. Alkutilanteessa kaikki lapset asuivat samassa huoneessa.
Makuuhuoneeseen kuulunut alkovi oli avattu eteishalliin ja se toimi äidin makuuhuoneena. Lastenhuoneeseen oli siis väistämättä siunaantunut paitsi sänkyjä, myös säilytyskalusteita ja leluja – kaikkien kolmen lapsen ikärakenteen mukaan.
Ensi töiksi mietittiin tilajako uudelleen. Eteishallillekin oli edullista, että alkovin seinä rakennettiin uudelleen alkuperäiselle paikalle, näin eteishallin puolelle syntyi tila säilytyskalusteelle.
Lastenhuoneen puolelle rakennettu seinä purettiin ja alkovista rakennettiin tyttären huone. (Äiti sai olohuoneen!)
Pojat nukkuvat varsinaisen huoneen puolelle, jonne siirrettiin myös vanha olohuoneen sohva, satusohvaksi. Leikkitilaa jäi keskelle huonetta. Myös seinän rakenteellinen muutos tehtiin asunnon omistajan puolesta. Sisustukselle laskettu kustannusarvio koko muutokselle oli 1000 euroa.
Värit, lattiaväriä lukuun ottamatta, oli vapaasti valittavissa. Talo, jossa huoneisto sijaitsee, on viime vuosisadan alkupuolelta, 1910-luvun jälkipuolelta – siis jälkijugendia. Huoneiston omistaja oli päättänyt maalata kaikki lautalattiat ruskeiksi. Siltä pohjalta siis lähdettiin. Ruskean sävyyn voitiin vaikuttaa, joten lattiat maalattiin Tikkurila Oy:n perinteisellä Permo-puulattiamaalilla, sävy 0293, ruskea. Kaikki sävyt valittiin Tikkurila Oy:n Vanhan Ajan Värit-kartasta.









