Kolmelle ehdotonta eläkeläismiehen nimissä tehdyistä petoksista
Kaksi miestä ja yksi nainen on tuomittu vankeuteen useista kymmenistä alkoholisoituneen eläkeläismiehen nimissä tehdyistä petoksista ja törkeistä petoksista.
Toinen mies sai kolme vuotta, toinen mies ja nainen vähän päälle kaksi vuotta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä vapaudenriistosta. Oikeus totesi, että miehellä oli useaan otteeseen ollut mahdollisuus ilmoittaa viranomaisille, että häntä pidettiin vankina.
Mies oli asioinut muun muassa passitoimistossa. Lisäksi Ruotsin poliisi oli soittanut hänelle ja kertonut naapureiden havainneen hänen asunnollaan outoja kulkijoita. Myös Suomen poliisi oli tiedustellut, onko mies vapaaehtoisesti matkalla, kun oli tavoittanut hänet henkilöautosta yhden tuomitun kanssa.
Tukholmassa asunut mies oli tullut Suomeen marraskuussa 2012 hänelle ennestään tutun miehen kanssa. Mies on toinen tuomituista. Mukana oli myös pari tuntematonta miestä. Mies oli päätynyt Saloon Kiskon Aijalassa sijaitsevaan asuntoon.
Maaliskuussa hän soitti hätäkeskukseen, ja poliisi alkoi selvittää tilannetta.
(MTV3 - STT)
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää