Kolme vangittu epäiltynä Sonkajärven murhasta ja törkeästä ryöstöstä – uhrin pankkikorttia käyteltiin teon jälkeen
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi kolme henkilöä epäiltynä Sonkajärven murhasta.
Teosta epäiltynä vangittiin yksi iisalmelaisnainen ja kaksi iisalmelaista miestä. Heitä epäillään murhan lisäksi törkeästä ryöstöstä.
Lisäksi yksi pidätettynä ollut iisalmelaisnainen vapautettiin tänä aamuna.
Henkirikosten määrä Suomessa on laskenut. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Voimakkaalla väkivallalla murhatun uhrin korttia käytettiin
Vangitut henkilöt olivat paikalla maanantai-iltana uhrin luona, jolloin myös henkirikoksen epäillään tapahtuneen. Teon jälkeen uhrin asunnolta oli viety elektroniikkaa sekä uhrin pankkikortti, jota oli myöhemmin käytetty.
Poliisi ei kommentoi tarkemmin tekotapaa. Se kuitenkin kertoo, ettei teossa käytetty ampuma-asetta. Teossa on aiempien tietojen mukaan käytetty voimakasta väkivaltaa.
Teon taustalla olevasta motiivista poliisi on selvittänyt sen, että yhden epäillyn ja uhrin välillä oli aikaisemmin ollut kiistaa, jota oli maanantaina selvitetty uhrin asunnolla.
Rikos selvisi toisen tutkinnan yhteydessä
Teossa kuoli vuonna 1976 syntynyt mies.
Epäillyn henkirikoksen uhri löydettiin sattumalta, kun poliisi oli selvittämässä toista asiaa eräällä yksityisasunnolla. Henkirikos tuli poliisin tietoon, kun hätäkeskukseen ilmoitettiin keskiviikkoiltana autosta, joka löytyi Iisalmesta.
– Asiassa ilmeni sellaisia seikkoja, että poliisi alkoi selvittää auton omistajaa. Poliisi alkoi tavoittelemaan 42-vuotiasta sonkajärveläistä miestä, jonka käytössä auto oli ollut. Poliisi löysi hänet menehtyneenä kotiosoitteestaan, Itä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa luonnehdittiin.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää