Kollegat surevat Riki Sorsaa – "Hän oli melkein kuin veli minulle"

Syöpää sairastaneen Riki Sorsan menehtyminen ei tullut yllätyksenä laulajan kollegoille. Silti miehen kuolema pysäytti.

63-vuotiaana kuollut Riki Sorsa oli laulaja Muska Babitzinin ikätoveri.

– Hyvät lähtevät aina ensin. Hän oli melkein kuin veli minulle. Otan suuresti osaa perheen suruun, liikuttunut Muska sanoo MTV.fille.

– Olin pari viikkoa sitten esiintymässä laivalla, kun Riki soitti kosketinsoittajallemme. Hän lähetti terveisiä ja sitä kautta kuulin hänestä viimeisen kerran.

Muska tunsi Riki Sorsan 14-vuotiaasta asti.

– Hän oli aina eloisa ja kantaaottava, vilkas ja hyvä tyyppi.

Eini, 55, on suruissaan tapahtuneesta, vaikka Rikin kuolema oli odotettavissa.

– Se oli ajan kysymys, mutta kyllä se uutinen aina pysäyttää. Näin Rikin viimeksi, kun olimme samassa tilaisuudessa esiintymässä. Hän oli hyvin iloinen ja juuri toipunut ensimmäisistä syöpähoidoista, Eini muistelee MTV:lle.

– Hänestä on vain hyviä muistoja. Hän oli hyvin persoonallinen artisti, jolla oli ainutlaatuinen ääni. Ei ole toista samanlaista. Voimia hänen perheelleen, Eini sanoo.

Riki Sorsan kuolema on huomioitu myös sosiaalisessa mediassa. Poptähti Antti Tuisku kirjoittaa koskettavasti laulajasta Instagramissa.

– Lepää rauhassa Riki. Minä harjottelin pienenä niin pianon soittoa kuin lauluakin sinun biisejäsi tapaillen. Suosikkejani olivat Haaveet ja Joki. Sain tavata sinut useamman kerran samoissa hyväntekeväisyystapahtumissa. Ja Lauttasaaren kaduilla ja kaupan käytävillä. Lähdit ihan liian aikaisin. Voimia läheisille ja suuret osanotot, Tuisku kirjoittaa.

Juontaja Tuomas Enbuske julkaisi omalla Instagram-tilillään hänestä ja Sorsasta otetun yhteiskuvan.

– RIP Riki Sorsa.


Valtiovarainministeri Alexander Stubb muisti laulajaa Twitterissä.

– Riki Sorsasta jäi monta hienoa muistoa. Siinä meni hyvä mies aivan liian aikaisin. Tack för allt, Riki, Stubb twiittaa.

Myös näyttelijä Mikko Leppilampi muisti Riki Sorsaa sosiaalisessa mediassa. Hän huomioi laulajan poismenon muun muassa Instagram-tilillään.

– Lepää rauhassa Riki, Leppilampi toteaa.

Tennisselostaja ja -valmentaja Jari Hedman huomioi laulajan kuoleman Facebookissa.

– Lepää rauhassa, hyvä ystäväni. Tulemme kaikki ikävöimään sinua, Riki! Hedman kirjoittaa englanniksi.

Juontaja Bettina Sågbom twiittasi aiheesta.

– RIP Riki Sorsa. Arvostan niin paljon sitä, että vaikka tiesit kuolevasi pian, halusit vielä tehdä hyvää Syöpäsäätiölle. Loppuun saakka.

Myös näyttelijä Aku Hirviniemi muisti Riki Sorsaa somessa.

– Mestari on poissa! Riki Sorsa 1952–2016. Lepää rauhassa.


Lue myös:

    Uusimmat