Kokoomuksen Mykkäsen mukaan Vanhanen teki budjettiesityksessä kohtalokkaan virheen – "Jos käännettä ei tapahdu, keskustan on oman rehellisyytensä nimissä jätettävä hallitus"

Kokoomuksen Kai Mykkänen jakaa kritiikkiä Matti Vanhaselle:"Jos käännettä ei tapahdu, keskustan on oman rehellisyytensä nimissä jätettävä hallitus" 3:32
Kuuntele Mykkäsen koko puheenvuoro tästä!

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen suomii kovin sanoin hallituspuolue keskustaa ja toivoo keskustalta ryhtiliikettä.

Kai Mykkäsen mukaan valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) teki kohtalokkaan virheen, kun budjettiesitys sisälsi hallitusohjelman mukaiset menolisäykset, mutta ei hallitusohjelmassa edellytettyjä työllisyyspäätöksiä.

– Hallitusohjelmassa lukee kuitenkin, että ei pysyviä menolisäyksiä ilman päätöksiä pysyvistä tuloista, Mykkänen sanoi toimittajille Porin puoluekokouksessa.

Mykkäsen mukaan hallituksella on nyt kaksi viikkoa aikaa tehdä talouden uralla käänne, sillä budjettiriihi on kahden viikon kuluttua.

Keskustalle valitaan tänä viikonloppuna puheenjohtaja puoluekokouksessa Oulussa.

Mykkänen muistutti, että keskusta laittoi reunaehtoja hallitukseen lähtemiselle. Näitä olivat muun muassa työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin ja se, että velkaantuminen pysäytetään vuoteen 2023 mennessä.

Mykkäsen mukaan keskusta on ehtojaan kovasti paaluttanut ja vakuuttanut kaikille, että he ovat hallituksessa siksi, että he huolehtivat, että menot eivät lähde hunningolle.

– Ovatko he siinä sanansa mittaisia vai eivät? Tähän mennessä päätöksiä ei ole tullut. Niitä ei tullut vuosi sitten, kun koronaa ei vielä ollutkaan.

Mykkäsen mukaan nyt päätöksiä täytyy tulla.

Mykkäsen mukaan budjettiriihessä työllisyysuudistusten vaikutuksen täytyy alkaa 100 000 työpaikasta tai siitä ylöspäin. Hallitus on linjannut, että budjettiriihessä tulee päätökset 30 000 päätösperäisestä työpaikasta.

"Vasemmistolainen politiikka yliedustettuna, sillä keskusta sallii sen"

Kokoomus on toistuvasti kuvaillut Sanna Marinin (sd.) hallitusta vasemmistolaiseksi, vaikka hallituksessa ovat myös RKP ja keskusta. Mykkäsen mukaan tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että vaikka hallitusohjelma ei ole vasemmistolainen, eduskuntaan on tuotu vasemmistolaista politiikkaa.

– Ensimmäisessä budjettiehdotuksessa yli miljardi lisää velkaa, ei yhtään rakenteellista työllisyysuudistusta. Se on vasemmistolaista politiikkaa, se on vastakohta sille, mitä keskusta ja RKP hallitusneuvotteluissa sanoivat.

Mykkänen näkee, että jos käännettä ei tapahdu, keskustan pitää oman rehellisyytensä nimissä jättää hallitus.

– Eihän se voi olla niin, että kuukaudesta toiseen keskusta paaluttaa eri tavalla kuin hallitus tuloksia tuottaa.

Mykkäsen mukaan demareiden ja vasemmistoliiton politiikka on yliedustettuna eduskunnan päätöksissä, sillä keskusta sen sallii.

– Nykytilanne on mahdollinen siksi, että keskusta sen mahdollistaa. Ennen kaikkea siinä on se pähkinä purtavaksi keskustan uudelle puheenjohtajalle, Mykkänen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat