Kokoomuksen Limnell: Näin terroriteko Venäjän sydämessä voi vaikuttaa Ukrainan sotaan ja Putinin asemaan
Moskovassa viikonloppuna tapahtunut terroriteko voi vaikuttaa maan presidentti Vladimir Putinin asemaan, arvioi kokoomuksen kansanedustaja, sotatieteen tohtori Jarno Limnell.
Hän katsoo, että isku maan sydämeen osoitti Venäjän nykyhallinnon ja tiedustelun haavoittuvuuden.
– Venäjällä varmasti tällä hetkellä mietitään ja kysytään, että miten näin ja miksi näin pääsi käymään ilman, että tästä saatiin ennakkovaroitusta, Limnell toteaa.
– Uskoisin, että Venäjällä sisäinen kuri, tällaiset poliisivaltion toimet, tulevat entisestään tiivistymään tämän kautta, hän arvioi.
Limnell uskoo myös, että vaikka isku muistuttaa venäläisiä siitä, että turvallisuuteen liittyy muitakin riskejä kuin sota Ukrainassa, voidaan tapahtumaa käyttää hyväksi juuri sotamenestyksen tukemiseksi.
– Ehkä tällaisella turvattomuus- ja uhkapuheella Putin tulee myös korostamaan uuden mobilisaation merkitystä ja laajentamaan sotatoimia Ukrainassa, Limnell pohtii.
Perjantai-iltana tapahtuneessa iskussa kuoli ainakin 137 henkilöä ja haavoittui yli 180.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää