Kokoomuksen Porin-varavaltuutettu soitti hätäkeskukseen ja uhkasi polttaa Huhtasaaren talon – syyte perättömästä vaarailmoituksesta

Kokoomuksen entinen Porin-varavaltuuttu Tero Niskanen ei saa syytettä Laura Huhtasaaren (ps.) uhkaamisesta, kertoo syyttäjä STT:lle.

Sen sijaan Niskasta vastaan on nostettu syyte perättömästä vaarailmoituksesta.

Niskanen soitti maaliskuussa aamuyöstä hätäkeskukseen ja kertoi, että hän kävelee viiden minuutin päästä Huhtasaaren talon eteen ja polttaa sen.

Syyttäjä kertoo päätöksessään jättävänsä syytteen laittomasta uhkauksesta nostamatta, koska ei ole todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi.

– Niskasen mukaan hänellä ei ole kuitenkaan ollut todellista aikomusta toteuttaa uhkausta, syyttäjä kirjoittaa.

Provosoitui perussuomalaisten vaalivideosta

Esitutkintatietojen mukaan Niskanen ei lähtenyt toteuttamaan uhkaustaan, vaan jäi ilmoittamallaan tavalla odottamaan viranomaisreaktiota. Asiaa selvittämään lähtenyt poliisipartio tapasi Niskasen tämän hätäkeskuspuhelussa ilmoittamasta paikasta, ilmenee syyttämättäjättämispäätöksestä.

Niskanen näytti poliisipartiolle perussuomalaisten kohua herättäneen vaalivideon ja kertoi provosoituneensa tästä.

Niskanen pyysi sittemmin tekoaan anteeksi ja erosi puolueesta.

Hän kertoi keväällä Satakunnan Kansalle, että oli maaliskuisena tiistaina ollut viettämässä iltaa porilaisravintolassa. Niskanen kertoi olleensa kovassa humalassa ja toimineensa impulsiivisesti.

Perättömästä vaarailmoituksesta tuomitaan esimerkiksi silloin, jos tekee tulipalosta tai muusta vastaavasta hädästä tai vaarasta perättömän ilmoituksen, joka on omiaan aiheuttamaan pelastus- tai turvallisuustoimen taikka pakokauhua. Rikoksesta voi saada sakkoa tai vankeutta enintään yhden vuoden.

Käräjäoikeus ottaa aikanaan kantaa syyllisyyteen.

Lue myös:

    Uusimmat