Kokenut palomies sai surmansa Australian paloissa, yhteensä ainakin 27 on kuollut – kansalaiset vaativat hallitukselta nopeampia ilmastotoimia

Tuuli synnytti uuden megapalon Australiassa – näytämme, miten laajoja palot nyt ovat 4:06
Video: Tuuli synnytti uuden megapalon Australiassa – näin laajoja palot nyt ovat

Australiassa kokeneen palomiehen kerrotaan kuolleen sammutustöissä Victorian osavaltiossa, kertovat useat australialaismediat.

Kaatuvan puun on kerrottu osuneen mieheen. Medioiden mukaan 60-vuotias mies oli työskennellyt palokunnassa 40 vuotta.

Ainakin 27 ihmistä on kuollut ja yli 2 000 kotia on tuhoutunut Australian kuukausia jatkuneissa maastopaloissa.

Pääministeri pohtii tutkintakomitean perustamista

Pääministeri Scott Morrison kertoi sunnuntaina hallituksensa harkitsevan paloja tutkivan komitean perustamista.

– Mielestäni se on tarpeellista ja aion viedä ehdotuksen hallituksessa läpi, pääministeri sanoi yleisradioyhtiö ABC:n haastattelussa.

Morrison sanoi myös, että tulevaisuudessa täytyy keskustella myös liitovaltion toimista avustaa osavaltioita katastrofin aikana. Tammikuun alussa pääministeri lähetti 3 000 maan puolustusvoimien reserviläistä auttamaan paloissa.

Maastopalojen yhteydessä on yleisesti puhuttu pelastus- ja palolaitosten resurssienpuutteista.

Pääministeriltä tivattiin ilmastopolitiikasta

Morrison on saanut paljon kritiikkiä Australian ilmastotoimista. Ilmastonmuutos on osaltaan vaikuttanut siihen, että maastopalokausi on roihahtanut ympäri Australiaa.

Ympäri Australiaa kymmenettuhannet ihmiset osoittivat perjantaina mieltään nopeampien ilmastotoimien puolesta. 

ABC:n haastattelussa Morrisonilta kysyttiin mahdollisesta ilmastopolitiikan muutoksesta. 

Pääministeri vastasi, että hallitus jatkaa politiikkansa kehittämistä, jotta maa täyttää tavoitteensa. Australian ilmastopolitiikka on saanut runsasta kritiikkiä kunnianhimottomuudesta.

BBC:n mukaan pääministeri kuitenkin myönsi, että ilmastonmuutoksella on osuutta maastopaloihin.

– Elämme pidempiä, kuumempia ja kuivempia kesiä. On selvää, että että se on seurausta ilmaston laajemmista muutoksista, pääministeri sanoi.

Pääministeri tyytyi kuitenkin puhumaan lähinnä "globaaleista ratkaisuista" paikallisten toimien sijaan.

Lue myös:

    Uusimmat