Kokemäenjoen pinta nousee – tulva uhkaa Huittisissa jo asuinrakennuksiakin

Kokemäenjoen pinta nousi eilen hyydepadon takia yli puoli metriä ja nousu on jatkunut tänäänkin.

Tilanne on vaikein Kokemäen ja Huittisten alueella, jossa vesi on noussut paikallistielle ja kastellut peltoja ja vapaa-ajanrakennusten kivijalkoja. Jos pinta nousee vielä 10-15 senttimetriä,  myös asuintaloja ja eläinsuojia voi olla kastumisvaarassa ja paikallistie saatetaan joutua sulkemaan.

Vedenkorkeus on nousussa myös Porin keskustan kohdalla. Siellä jääkansi on tänään muodostunut Raumanjuopaan ja Luotsinmäenhaaran alaosaan. Virtauksen mukana tulevat hyydelautat ohjautuvat nyt Luotsinmäenhaaraan muodostaen siellä uutta jääkantta. Tilanteen kehittymistä seurataan, mutta näillä näkymin Poriin ei kuitenkaan ennusteta ongelmia.

Ei vielä suojaa hyydetulvilta

Kokemäenjoen suurten säännösteltyjen järvien juoksutuksia pienennettiin viime viikolla keskiviikosta perjantaihin, ja jokeen saatiinkin osittain muodostumaan hyyteeltä suojaava jääkansi. Riittävää suojaa hyydetulvia vastaan ei kuitenkaan saatu aikaan.

Jääkannen muodostumista jokeen on tarkoitus edistää pienentämällä virtaamaa uudelleen viimeistään lauantaista lähtien. 

Täältä voit seurata tulvatilannetta Huittisissa ja muuallakin Etelä-Suomessa lähes reaaliajassa.


Lue myös:

    Uusimmat