Kokeilimme Fitbitin ensimmäistä älykelloa - haastaa Applen ja Samsungin

Fitbit julkisti jo alkuviikosta IFA-messujen edellä ensimmäisen oman varsinaisen älykellonsa, johon on tulossa tarjolle myös asennettavia sovelluksia. IFAssa Fitbitin osastolla pääsimme nyt tutustumaan uutuuteen.

Ennakko-odotuksiin nähden Fitbit Ionic on varsin solakka. Ranteessa kello tuntuu aika lailla samalta kuin Apple Watch, vaikka hieman suuremmalta näyttääkin. Kello tulee myyntiin kolmena erilaisena värivaihtoehtona, minkä lisäksi erikseen myyntiin tuodaan myös urheilu- ja nahkavaihtorannekkeita.

Ionicista löytyy Fitbitin oma käyttöjärjestelmä. Kellotaulun oikealta puolelta löytyvät pyyhkäisemällä sovelluskuvakkeet, alapuolelta ilmoitukset ja oikealta pari pika-asetusta. Kellon käyttö tuntuu pienen totuttelun jälkeen melko intuitiiviselta, mutta ei erotu kilpailijoita helpompana. Ohjelmistopuolen osalta suuri kysymysmerkki Fitbit Ionicissa on jatkossa tarjolle tulevien asennettavien sovellusten runsaus: jaksavatko sovelluskehittäjät panostaa alustaan, kun vaihtoehtoja ovat myös Apple Watch, Android Wear ja Samsungin Gear-kellot, joissa käytössä on sen oma Tizen-käyttöjärjestelmä. Tämän kertoo vasta aika. Aluksi Ionicin sovellusvalikoima tulee ainakin olemaan kapea.

Fitbit on myös avaamassa kehitysympäristön kaikille sovelluskehittäjille vasta syyskuussa.

Fitbitiltä itseltään ja sen kumppaneilta kelloon saa kellomaisten ajastin- ja hälytystoimintojen ohella esimerkiksi säätiedot. Ioniciin voi myös tallentaa musiikkia, mutta harva taitaa siihen nykyisenä suoratoistopalvelujen kuten Spotifyn aikana ryhtyä. Ionicin yksi ongelma onkin myös USA-keskeisyys: Yhdysvalloissa Fitbitin kumppani on Pandora, joka mahdollistaa soittolistojen tallentamisen Ioniciin. Pandora-yhteistyöstä ei kuitenkaan ole mitään iloa Suomi-käyttäjille. Samoin Ionic tukee lähimaksamista kellolla, mutta koska tämä vaatii neuvottelut pankkien kanssa, ei toiminnon Suomeen tulon osalta kannata pidättää hengitystään. Myös Apple Watchilla voi maksaa, ja tämän vaatiman Apple Payn tiedetään puolestaan olevan tulossa Suomeen vielä tämän vuoden aikana.

Luonnollisesti Fitbitin taustan tuntien myös Ionicissa on panostettu aktiivisuus- ja liikuntaominaisuuksiin. Mukana on sykemittari, jota Fitbitin johto kuvaili sen historian tarkimmaksi. Antureiden avulla onnistuu myös veren happipitoisuuden arviointi. Fitbit Ionic ei kuitenkaan vaikuta olevan fitness-puolessa juurikaan peruskäyttäjälle merkittävällä tavalla edellä kilpailijoitaan. Yksi mielenkiintoinen ominaisuus on Coach, jonka kautta tarjolla on erilaisia harjoitusohjelmia. Näistä dynaamiset on kustomoitu käyttäjälle, mutta dynaamiset harjoitusohjelmat vaativat kuukausimaksullisen Fitbit-tilauksen ensimmäisen harjoitusohjelman jälkeen.

Lenkille Ionicin kanssa voi lähteä myös ilman puhelinta kiitos sisäänrakennetun GPS-paikannuksen. Vedenkestävyys 50 metrin syvyyteen asti mahdollistaa puolestaan käytön uidessa, mihin on tarjolla on myös omat seurantatoimintonsa.

Suosittu Strava on yksi sovelluksista, joka Ionicille on tarjolla heti alusta asti.

Kokonaisuutena Fitbit Ionicin ongelma tuntuu olevan, ettei siinä ole mitään kovin erikoista. Kilpailijat tarjoavat samoja asioita kuin Fitbit Ionic.

Lue myös:

    Uusimmat