Koirani haukkuu muille koirille, mitä teen? Koiraguru Victoria Stilwell vastaa
Koiran hermostuneisuus ei välttämättä ole omistajan vika. Useimmat aggressiiviset koirat ovat vain hyvin epävarmoja. Rankaisemalla et opeta koiralle vaihtoehtoista toimintatapaa.
Se haukkuu. Se kiskoo hihnassa. Se rähjää! Koiraongelmia on monenlaisia.
– Kotimaassani aggressiivisuus on iso ongelma. Se on myös yleisin ongelma. Koira haukkuu, hyökkäilee, ei ole vielä purrut, mutta voisi purra, tai on jopa purrut jo, brittiläinen Victoria Stilwell kuvaa.
– Tällaisesta koirasta on epämiellyttävää olla ihmisten tai muiden koirien ympäröimänä.
Stilwell on tunnettu esimerkiksi koirankoulutuskirjoistaan ja ohjelmista Isännän ja koiran käytöskoulu ja Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa.
Rankaisemalla teet koirasta epävarman
Koiran hermostuneisuus ei välttämättä ole omistajan vika. Joillain roduilla on geneettinen alttius hermostuneisuuteen.
– Usein kyseessä ei ole omistajan vika. Kyse on koirasta. Jos koira on rescuekoira, kyse voi myös olla koiran menneisyydestä. Omistaja voi kuitenkin pahentaa tilannetta rankaisemalla koiraa, tai yksinkertaisesti jättämällä asian huomioimatta.
Useimmat aggressiiviset koirat ovat vain hyvin epävarmoja. Rankaisemalla koira ei opi vaihtoehtoista toimintatapaa. Koiran kouluttamisesta vallitsee monenlaisia näkemyksiä. Fyysiseen rankaisuun, pelotteluun ja kivun aiheuttamiseen perustuvat menetelmät ovat lainvastaisia ja niitä käyttämällä saa tulokseksi pelokkaan ja epävarman koiran, muistuttaa SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto.
Myös monet sellaiset menetelmät, jotka perustuvat ajatukseen ihmisen laumanjohtajuudesta ja joihin kuuluu esimerkiksi koiran niin sanottua selättämistä ja muita koiran alempaa asemaa korostavia, usein väkivaltaisiakin toimenpiteitä, perustuvat virheellisiin uskomuksiin koiran laumakäyttäytymisestä. Ne aiheuttavat koiralle stressiä ja voivat jopa pahentaa koiran käytöshäiriöitä.
– Rankaisemalla teet koirasta epävarmemman. Itse opetan koiralle itsevarmuutta. Kerron, miten maailmassa pärjää, ja annan koiralle työkaluja siihen. Kun koiralle antaa vaihtoehtoja, koira alkaa huomata, ettei sen tarvitse reagoida näin: on olemassa toinen tapa, josta tulee parempi olo, valitsen siis sen, Victoria Stilwell kuvaa koiran ajatuksia.
Koira saattaa esimerkiksi pelätä muita koiria: se hyökkäilee ja haukkuu, kun toinen koira menee ohi.
– Tällaisessa tilanteessa kerron koiralle, ettei toisia koiria enää tarvitse pelätä. Itse asiassa hyviä asioita tapahtuu, kun muita koiria menee ohi: silloin koira saa herkkuruokaa, lempipelinsä tai -lelunsa. Koira saa sen vain silloin, kun vieras koira kävelee ohi. Vähän ajan kuluttua koira alkaa odottaa muita koiria, koska niiden myötä se saa herkkuja, Stilwell toteaa.
Seuraavaksi opetellaan tervehtimään toista koiraa.
– Aluksi valitsen koiran, joka on hyvin rauhallinen ja kiltti. Se on ensimmäinen koira, jota pelokas koira tervehtii. Keräämme tervehtimiskokemuksia. Näin koiran käytöstä voi muuttaa.
Etenkin ensimmäisen koiran ja niin sanotun ongelmakoiran kouluttamiseen on hyvä hankkia apua ammattitaitoiselta koirankouluttajalta. Asiantuntijan avulla voi ymmärtää koiraa ja sen käytöstä ja oppia itse kouluttamaan koiraansa paremmin. Koira oppii parhaiten pentuna, joten yhteiskunnan tavoille opetteleminen kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain.
Osittainen lähde: SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää