Koiran imettämäksi väitetyn pikkupojan äiti: "Miten sellaista voi edes väittää?"

Koiran imettämäksi väitetyn pikkupojan äiti kiistää jyrkästi väitteet poikansa aliravitsemuksesta. Chileläiskanavan haastatteleman äidin mukaan hän ei ollut hylännyt poikaansa, eikä poika ole koskaan ollut koiran imettämä.

Paikallinen media uutisoi viime viikolla laajasti tapauksesta, jossa naapurit olivat löytäneet pienen pojan yksin ja aliravittuna autokorjaamosta Arican kaupungista, noin 1000 kilometriä maan pääkaupungista Santiagosta pohjoiseen lähellä Perun rajaa. 

Kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen Adriano-poika oli löydettäessä huonossa kunnossa. Hän oli lähes alasti ja ilman kenkiä, ja viranomaisten mukaan poika oli selvinnyt hengissä juomalla vasta poikineen koiran maitoa. 

Mucho gusto -ohjelman haastattelussa pojan perulainen äiti kieltää hylänneensä poikansa ja vakuuttaa, ettei poika joutunut koiran imettämäksi. Hän tyrmää huhut täysin valheellisiksi.

– Hän ei ole koskaan joutunut juomaan koiran maitoa, miten sellaista voidaan edes väittää, äiti sanoo. 

– Tämä on epäreilua, täysin keksittyä. Myönnän juhlineeni tuona päivänä, mutta join vain alkoholia. Olin poikani kanssa, kun poliisi yht'äkkiä ryntäsi sisään ja kohteli minua kuin rikollista.  

Äiti vakuutti myös antavansa pojalleen joka ilta kolme pulloa maitoa, mutta ei tarkentanut, mitä muuta poika syö päivän aikana. 

– Poikani käy säännöllisesti terveystarkastuksissa. Hänellä on terveen paperit, eikä hän ole alipainoinen.

"Join olutta, viiniä ja rommia"

Humalassa pojan huostaanottohetkellä löydetty äiti myöntää kuitenkin olevansa tapahtuneesta erittäin pahoillaan ja toimineensa virheellisesti. Hän perustelee alkoholinkäyttöään paikallisella juhlapäivällä. 

– Juhlin Pachamaman (Äiti maan) päivää. Join (autokorjaamon omistavan mekaanikon kanssa) olutta, viiniä ja rommia. Kadun sitä. Mutta en ole rikollinen tai vastaava, olen vilpitön, äiti vakuuttaa. 

Äiti tyrmää myös pojan huoltajuuden antamisen tämän chileläiselle isälle. 

– Poika on tottunut olemaan minun kanssani. Yhtä hyvin minut voisi tappaa, äiti on kuin kuollut ilman lastaan. 

"En hylännyt poikaani"

Naapureiden mukaan poika vietti paljon aikaa yksin autokorjaamolla, mikä ei ole lapselle sopiva elinympäristö. Pojan kerrotaan nähdyn usein leikkimässä työkaluilla kuorma-autojen lomassa. 

Äidin mukaan poikaa ei oltu hylätty. 

– Mutta hän on hyvin levoton. Hän avaa oven ja häipyy juosten. Minä puhun ja puhun hänelle, mutta hän ei ymmärrä. Hän on hyvin itsepäinen.

Lue myös:

    Uusimmat