Kohupelaajan HIFK-ajat enää muisto, taituri myhäilee uudessa joukkueessaan: "Asiat ovat nyt hyvin"

7:47
Videolla Tulosruudun tuorein SM-liigaraportti.

Iikka Kangasniemen ympärillä velloi taannoin soppa, kun hän juuttui jääkiekon SM-liigassa pelaavassa HIFK:ssa koirankoppiin. Kohuhyökkääjä siirtyi kuitenkin juuri Ruotsin Allsvenskanissa pelaavaan MoDoon ja hehkuttaa nyt tuoreita tunnelmiaan.

Kangasniemi pelasi ensimmäisen ottelunsa MoDon paidassa jo keskiviikkona, päivä siirtonsa jälkeen. MoDo otti kotijäällään takkiin Södertäljeltä 2–5 ja Kangasniemi jäi tehopisteittä, mutta keräsi heti kehuja. 24-vuotiaan suomalaishyökkääjän kehuttiin MoDon raportissa osoittaneen taitojaan läpi ottelun ja olleen lähellä maalintekoa kolmannessa erässä.

– Tulos jäi puuttumaan. Tappio tuli, ja siihen ei voi olla tyytyväinen, mutta nautin pelaamisesta. Pystyin omilla vahvuuksillani ja hyvällä fiiliksellä pelaamaan ja luomaan hyviä paikkoja. Itsellänikin oli hyviä mestoja siinä, Kangasniemi kertoo MTV Urheilulle.

Kangasniemi lähti MoDon riveihin kevään loppuun kestävällä lainasopimuksella ja hänen HIFK-aikansa on tällä erää päätöksessään. 

– Uskon, että tämä on hyvä juttu minulle.

– Veikkaan, että se oli molemmille parempi näin.

Taituri nauttii saadessaan jälleen jääaikaa, ja myös hyökkäävä pelityyli on hänen mieleensä.

– Pääsin heti hyvin pelaamaan, ylivoimallakin sain tosi paljon vastuuta. Eka erä meni vähän tunnustellessa ja tuntui vaikealta, mutta toiseen ja kolmanteen pääsi peliin sisään. Sain pelattua sitä peliä, mitä itse haluan. Tuntui hyvältä.

"Ei se hyvä fiilis ole"

HIFK:ssa Kangasniemellä oli mennyt tällä kaudella tuloksellisiin odotuksiin nähden vaisuhkosti. Hän summasi 31 otteluun 17 (6+11) pistettä, kun edellisellä kaudella hän oli nakuttanut IFK-nutussa 39 runkosarjapeliin 36 (22+14) pinnaa.

Varsinkin loppuaika HIFK:ssa oli murheellinen. Kangasniemi ei mahtunut seuran pelaavaan kokoonpanoon enää tammikuun 18. päivän jälkeen. Helsinkiläisten päävalmentaja Jarno Pikkarainen totesi viime viikolla MTV Urheilulle, että Kangasniemi on erinomainen pelaaja, mutta IFK:lla "on kuitenkin aika paljon taitavia pelaajia kokoonpanossa", eikä "niitäkään voi liikaa olla, koska kokonaisuus kärsii".

– Valmentaja tekee päätökset, ketkä pelaavat siellä. Pelaajan pitää vain tehdä lisää hommia, treeneissä näyttää, miten homma menee. Ei se tietenkään ikinä hyvä fiilis ole. Se on koutsin päätös, ja sitä pitää kunnioittaa, Kangasniemi sanoo.

– Varmasti jokainen katsomossa oleva pelaaja olisi mieluummin olisi kentällä. Se on ihan selvä. Ei kukaan pelaa tätä lätkää sen takia, että pääsisi katsomaan pelejä.

Kangasniemi toteaa kuitenkin, ettei hänellä ole mitään negatiivista ketään kohtaan, ja hän on käynyt Pikkaraisen kanssa keskusteluja hyvässä hengessä.

– Asiat ovat nyt hyvin, ja tästä on hyvä jatkaa.

"Älyttömän hyvät fiilikset"

MoDossa on mahdollisuus taistella noususta Ruotsin pääsarjaan SHL:ään. MoDo on Allsvenskanissa tällä hetkellä toisena, yhdeksän pistettä kärkiseura Björklövenin takana.

– Kaikki runkosarjapelit ovat erittäin tärkeitä. On hienoa päästä pelaamaan täällä. SHL-karsintoihin kun pääsee kaksi ensimmäistä, sinne meneminen on ihan omissa käsissä. Älyttömän hyvät fiilikset on, tosi nasta pelata täällä.

Kangasniemen ajatukset ovat korostuneesti tässä hetkessä.

– Kova loppukausi on tässä. Vetää kaiken viimeisen päälle ja pelaa hyvin, niin sitten näkee, mihin se riittää. Minulla on tavoite päästä niin korkealle kuin vain mahdollista ja ottaa itsestäni se kaikki potentiaali irti, mitä on otettavissa. Aika näyttää, mihin asti se riittää. Peli kerrallaan ja päivä kerrallaan, niin hyvä tulee.

HIFK on SM-liigassa tällä hetkellä kuudentena, ja Kangasniemi uskoo, että helsinkiläisilläkin vielä hyvä tulee.

– Siinä jengissä on potentiaalia paljon mennä vaikka päätyyn asti. Älyttömän kovia pelimiehiä. Minä toivon ja uskon, että ne pääsevät pitkälle keväällä, Kangasniemi sanoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja