Koripallon MM-kisat 2027 järjestetään Qatarin Dohassa, Kansainvälinen koripalloliitto Fiba tiedotti varhain perjantaiaamuna.
Viime vuonna suurella kuohunnalla ja ristiriitaisuuksien keskellä jalkapallon MM-kisat järjestänyt Qatar on saanut jälleen merkittävän arvoturnauksen isännöitäväkseen, kun Fiban hallitus päätti valita Dohan koripallon MM-kisojen seuraavaksi isäntäkaupungiksi.
MM-kisat on määrä järjestää maakaasulla rikastuneessa Qatarissa vuonna 2027.
Fiba päätti asiasta liiton hallituksen kokoustettua tämän vuoden MM-isäntäkaupungissa Manilassa. Tiedotteen mukaan Fiban hallitus oli vaikuttunut Qatarin isännyyshausta kokonaisuudessaan ja erityisesti siitä, että turnaus pystytään järjestämään kompaktisti yhdessä kaupungissa.
Qatarin kisaisännyyttä kuvaillaan ainutlaatuisen joustavaksi turnauksen aikataulutuksen kannalta, ja tunnustusta saavat myös tavoitteet ympäristön kannalta kestävästä suunnitelmasta.
– Kaikki Fiban miesten lippulaivaturnauksen turnauspaikat ovat jo rakennettu, ja vihreän teknologian avulla 2027 MM-kisat voidaan järjestää hiilineutraalisti, Fiba väittää tiedotteessaan.
Fiban pääsihteeri Andreas Zagklis povaa turnauksen olevan korkealuokkainen "sekä kentällä että sen ulkopuolella".
Runsaasti urheilutapahtumia järjestettäväkseen haalineen Qatarin ihmisoikeusongelmat nousivat laajasti esille jalkapallon MM-kisojen yhteydessä viime vuonna.
Koripallon naisten MM-kisat vuonna 2026 järjestetään Saksassa.
Uusimmat
-
08:18
Huomasitko? Näky Mikael Granlundista nosti kylmän hien
-
08:01
Leijonat-hyökkääjä vaati vastustajalle jäähyä – tämä tuomarille osoitettu huuto kaikui kuuroille korville: "Liian myöhäistä"
-
08:00
Israelin yliopistojen boikottia vaativa mielenosoitus jatkuu Helsingin yliopistolla jo toista viikkoa
-
07:42
Bussikuski neuvoo muistisäännön väistämiseen liikenteessä
-
07:31
Georgian hallitus päättää kiistellystä agenttilaista – protestoijat uhkaavat blokata parlamenttitalon
-
07:25
Tulvakaaos Brasiliassa – yli 140 ihmistä kuollut, yli 600 000 jättänyt kotinsa
-
07:10
Saksan Scholz tänään Pohjoismaiden vieraana – pöydällä painavia asioita, ja muistissa Stubbin sanat
-
07:03
Leijonien MM-joukkueessa on hyvin erikoinen piirre – Jukka Jaloselta herkullinen ennustus nuorista nimistä
-
06:45
Presidentti ja pääministeri vastakkain Liettuan vaaleissa
-
06:41
Leijonien luottomieheen kohdistettiin törkeä teko – ei ole kokenut vastaavaa urallaan: "Tosi vaarallinen"
-
06:29
Tästä syystä lentokoneessa tulee käyttää turvavyötä koko ajan istuessa
-
06:29
Laillisuusvalvoja jyrähtää: Sairaalassa iäkkäitä potilaita, jotka eivät pääse ulos kuukausiin
-
06:28
Floridalle jättimäinen voitto: Aleksander Barkov iski ratkaisun näyttävällä tavalla
-
06:12
Suomalaisten ahdinko lisääntyy: Apua hakevia asuntovelallisia on entistä enemmän
-
06:06
Microsoft tekee jättisijoituksen Ranskaan
-
06:01
Ex-kiekkotähden puhelimeen kilahti viesti, joka poiki satumaiset voitot – "Onko nyt se päivä mistä puhuttiin?"
-
05:59
Blinken varoittaa: Laaja hyökkäys Rafahiin ei kukistaisi Hamasia
-
05:50
Pöllönpoikaset joutuivat elämänsä kiipeliin historiallisessa kartanossa – seurasi hurja pelastusoperaatio
-
05:45
Koulurakennuksessa tulipalo Kempeleessä – poliisi epäilee tuhopolttoa
-
05:36
Yksityisellä opetusalalla alkaa lakko
-
Lataa lisää