Kohukirjoituksilla paikallispolitiikasta valtakunnan julkisuuteen – Näistä erotettu Terhi Kiemunki tunnetaan

Terhi Kiemunki on Tamperelainen paikallispoliitikko, joka nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen viiime pääsiäisenä julkisuudessa levinneen muslimilapsia pilkanneen kirjoittelunsa vuoksi. Joulukuussa hänet tuomittiin sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kansanedustaja Lea Mäkipään eduskunta-avustaja Terhi Kiemunki on ollut viikonlopusta lähtien ex-perussuomalainen. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on tänään vahvistanut medioille, että Kiemunki erotettiin perussuomalaisista puoluehallituksen kokouksessa perjantaina.

Kiemunki on ollut useasti otsikoissa rasististen kommenttiensa takia. Joulukuussa hän sai sakkotuomion, mutta muuten on viime kuukaudet ollut hiljaista. Mikä erottamiseen juuri nyt johti, sitä Slunga-Poutsalo ei kerro.

– Puolue on hyvin pitkämielinen. Terhi Kiemungin asioita on käsitelty meillä puoluehallituksessa monta kertaa ja yritetty ohjeistaa oikeaan suuntaan, mutta nyt tuli tällainen tilanne vastaan, ettei muuta vaihtoehtoa ollut enää pöydällä kuin toimia näin, Slunga-Poutsalo sanoi aamulla STT:lle.

Sakkotuomio joulukuussa

Viime vuoden lokakuussa Kiemunkia vastaan nostettiin syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Joulukuussa hän sai tuomion, 450 euroa sakkoa.

Käräjäoikeus katsoi, että Kiemungin Uudessa Suomessa julkaistu blogikirjoitus oli muslimeja panetteleva ja solvaava. Rangaistusta lievensi se, että syytetty itse oli tehnyt asiasta poliisille tutkintapyynnön.

Kiemungin kirjoituksessa väitettiin muun muassa, että islamissa julmuus vääräuskoisia kohtaan on itsestäänselvyys. Kiemunki on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.

Tikunnokassa virpovat muslimilapset

Kiemungin muslimeja käsittelevät kirjoitukset ovat olleet otsikoissa aiemminkin. Viime vuoden maaliskuussa julkisuuteen päätyi Kiemungin ilmeisesti pienemmälle piirille tarkoittama Facebook-kirjoitus, jossa hän puhui halventavasti virpomassa käyneistä muslimilapsista.

Ensimmäisessä suuressa kohussaan Kiemunki pilkkasi Facebook-kommenteissaan virpomassa olleiden tyttöjen hijab-huiveja ja ihmetteli, onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä. Lisäksi hän harmitteli, ettei hänellä ollut antaa palkaksi yhtään kondomia.

Sosiaalinen media tyrmäsi Kiemungin puheet tuoreeltaan rasistisiksi ja kaikki sopivuuden rajat ylittäväksi.

MTV Uutiset tavoitti virpomiskirjoituksen jälkeen sekä Kiemungin itsensä että perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon.

"Monen mielestä kommentointi on rasistista ja se ylittää hyvän maun rajan etenkin, kun se kohdistuu lapsiin. Mitä ajattelet siitä?" MTV Uutiset kysyi tuolloin Kiemungilta.

– Mikähän siinä on sellaista. Kyse on kotiutumisesta. Se voisi olla se ketju niin, että siitä luettaisiin koko kokonaisuus. Mutta sen sijaan takerrutaan yhteen asiaan, Kiemunki vastasi.

Kiemunki sanoi myös MTV:lle, ei katunut kommentointiaan.

Slunga-Poutsalo puolestaan vakuutti tuolloin, ettei kyse ole puolueen linjasta.

– Olen järkyttynyt, enkä voi hyväksyä tällaista. Jos on maahanmuuttokriittinen tai maahanmuuttoa arvosteleva, lapsia ei tule sekoittaa tähän missään vaiheessa ja mitenkään. Heidät tulee jättää rauhaan.

Kiemunki ja MV-lehden suljettu ryhmä

Tammikuussa Kiemunki oli otsikoissa siitä, oliko hän vaiko ei osallistunut keskusteluun MV-lehden suljetussa Facebook-ryhmässä, jossa on haaveiltu poliittisesta väkivallasta ja pakolaisten kuolemasta.

Kiemunki kiisti aluksi kuuluneensa ryhmään, mikä sai MV-lehden perustajan Ilja Janitskin syyttämään häntä valehtelijaksi.

Omituisen jaanauksen jälkeen Kiemunki myönsi, että on joskus saattanut kirjoittaa ryhmään. Osa kyseisen ryhmän kirjoittajista on haaveillut poliittisesta väkivallasta.  

Huhuja rikosilmoutuksesta

Toukokuussa huhuttiin puolestaan, että Kiemungista olisi tehty rikosilmoitus MV-lehdessä nimimerkillä julkaistun blogikirjoituksen vuoksi.

Vihervasemmiston parempi väkivalta on säälittävää -blogin kirjoittaja oli nimimerkki Gungnir Sharp, jonka takana väitettiin olleen Kiemungin.

Kiemunki kuitenkin kiisti kirjoittaneensa blogia ja vaati uutisoinnista oikaisua. Mediasta ei myöskään löydy raportteja asian mahdollisista myöhemmistä vaiheista.

Lue myös:

    Uusimmat