Kohauttanut dokumenttisarja lisää kierroksia – luvassa paljastuksia Michael Jordanista: "Olen järkyttynyt, että Michael antoi meidän pitää sen"

NBA-seura Chicago Bullsin kaudesta 1997–1998 ja Michael Jordanin ympärille rakentuneesta koripallodynastiasta kertova uusi dokumenttisarja The Last Dance on kohauttanut ja ruokkinut urheilunälkäisiä tv-katsojia ympäri maailman.

Viikonvaihteessa kymmenosaisesta sarjasta julkaistaan kaksi seuraavaa jaksoa, joissa on ainakin dokumentin ohjaajan Jason Hehirin mukaan luvassa herkullisia paljastuksia kulissien takaa.

Jaksot seitsemän ja kahdeksan keskittyvät Hehirin mukaan siihen, millaista oli pelata Jordanin kanssa ja tätä vastaan. 

– Siellä on asioita, kielenkäyttöä, josta olen järkyttynyt, että ESPN antoi meidän pitää ne, ja siellä on käytöstä, josta olen järkyttynyt, että Michael antoi meidän pitää sen mukana, Hehir sanoi keskusteluohjelma The Dan Patrick Show’ssa.

Hehirin mukaan Jordan ei kertaakaan käyttänyt veto-oikeuttaan dokumentinteossa ja vaatinut poistamaan kohtauksia sarjasta.

– Kun näkee seuraavat jaksot ensi viikolla, ihmettelee sitä.

– Ehkä hän hyppäsi seitsemännen jakson yli, mutta en usko, että hän teki niin.

ESPN:n julkaisemassa uusien jaksojen trailerissa pureudutaan siihen, miten Jordan ajautui nyrkkitappeluun takamies Steve Kerrin kanssa kesken Chicago Bullsin harjoitusten.

– Hän raivostuu ja iskee minua rintaan. Minä puolestaan raivostun ja lyön häntä suoraan v***n silmään, Jordan kertaa.

– Ja Phil (valmentaja Phil Jackson) vain heitti minut ulos harjoituksista.

Suomessa The Last Dancen jaksot ilmestyvät maanantaisin Netflixiin.

Lue myös:

    Uusimmat